Antti Tuisku

Keskustele lempilaulajistasi/bändeistäsi

Antti Tuisku

ViestiKirjoittaja Shelle` » 29 Marras 2012, 17:54

Kuva
Antti Tapani Tuisku (s. 27. helmikuuta 1984 Rovaniemi) on suomalainen pop-laulaja. Hän nousi kuuluisuuteen MTV3:n Idols-kilpailussa ja on nykyään Suomen suosituimpia miesartisteja. Antti on julkaissut 8 levyä + yhden kokoelman levyn, sen lisäksi hän on näytellyt Joulutarina - elokuvassa (2007) Tuisku näytteli kylän poikaa Mikkoa, vuonna 2008 hän esiintyi pääosassa Altar Boyz -musikaalissa, jota esitettiin Helsingin Aleksanterin teatterissa. Antti voitti MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tanssija Anna-Liisa "Ansku" Bergströmin kanssa 28. marraskuuta 2010. Antti Tuisku on esiintynyt äänellään Arthurina (Artie) Shrek kolmas -animaatioelokuvassa sekä elokuvassa Hop. Tällä hetkellä Antti Tuisku levyttää uutta levyään jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi syksynä.

Jakakaa mielipiteitä Antista & hänen musiikistaan, biiseistään. Ihan kaikesta Anttiin liittyvästä.


Olenko ainoa tältä foorumilta joka fanittaa Anttia? Toivottavasti en, sillä minusta hän on kunnianhimoinen artisti,
mahtava persoona & hänen musiikkiinsa on helppo samaistua.
Viimeksi muokannut Shelle` päivämäärä 09 Maalis 2013, 17:08, muokattu yhteensä 2 kertaa
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Antti Tuisku

ViestiKirjoittaja Cherry » 01 Joulu 2012, 00:19

Fanitin Anttia Idolsissa silloin aikanaan ja ensimmäinen levy löytyy omana. Sitten se fanitus jäi, mut tulee välillä kuunneltua joitakin Antin biisejä. :) Ei ole mitään pahaa sanottaavaa, tosi sympaattinen tyyppi! Ja hyvä esiintyjä! Olen kerran nähnyt hänet livenä ilmaiskeikalla Salon iltatorilla. :)
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Antti Tuisku

ViestiKirjoittaja Shelle` » 01 Joulu 2012, 18:30

Cherry kirjoitti:Fanitin Anttia Idolsissa silloin aikanaan ja ensimmäinen levy löytyy omana. Sitten se fanitus jäi, mut tulee välillä kuunneltua joitakin Antin biisejä. :) Ei ole mitään pahaa sanottaavaa, tosi sympaattinen tyyppi! Ja hyvä esiintyjä!
Kiva kuulla että täältä löytyy muitakin jotka tykkää tämän herran musiikista :).
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Antti Tuisku

ViestiKirjoittaja Shelle` » 09 Maalis 2013, 17:12

Mitä mieltä ootte tästä Antin uudesta "Rakkaus on" sinkusta? Itse en alkuun tykännyt siitä, mutta nyt tykkään jo jonkun verran :).
Viimeksi muokannut Shelle` päivämäärä 03 Elo 2015, 19:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Antti Tuisku

ViestiKirjoittaja Cherry » 12 Maalis 2013, 20:22

Mulle uus sinkku oli ehkä vähän pettymys. Tuli sellainen "no oon kuullu samanlaisen jo aikasemminkin". Voi tietysti olla, et vaatii lisää kuuntelukertoja. En mä aluksi esim. Juuret - biisistä pitänyt. :D
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Antti Tuisku

ViestiKirjoittaja Shelle` » 03 Elo 2015, 19:53

Ennen tykkäsin Antin musiikista tosi pajon, mut sen jälkeen kun Antti julkas "En kommentoi" levyn nii oon lähinnä järkyttyny... siitä miks sen piti mennä vaihtaa musiikkityyliä tollaseen suuntaan. Levyltä ei löydy kun muutama ihan kuunneltava biisi.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena


Paluu Artistit/bändit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron