Sekalainen löpinä

Sana on vapaa kohtuuden rajoissa

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja talitintti » 17 Tammi 2010, 00:58

Ejfan, mene ja tiedä mitä se nainen minusta ajatteli, mutta en minäkään heidän perheen suurin ystävä ollut, koska heidän muksuista lähti suhteellisen kova ääni. Enkä minä koskaan ole rakastanut ajatusta siitä, että keskellä yötä naapurin muksu karjuu niin, että minäkin herään siihen.

Vitsi minulla oli tänään hauskaa. Tätä päivää voisi tavallaan pitää minun loman lopettajaisena kun ylihuomenna alkaa harjoittelu (ääk... pikkase jänskättää). Olin tänää katsomassa kahden Suomen mestarin kohtaamista, kun ringeten sm joukkue kohtasi pesäpallon miesten sm joukkueen ensin salibandyssä ja lopulta ringetessä. Aamulla olin katsomassa salibandyä yksin, mutta illaksi sain houkuteltua vanhempani mukaan. Peli kesti lähemmäs kolme tuntia ja minusta tuntuu, että nauroimme lähes koko ajan. Ringettepeli ei ollut aivan tasainen kun lopputulos oli 30-4, tai jotain vastaavaa, mutta pointti oli, että pesäpalloilijat eivät olleet ihan hirveän kovia vastuksia. Pitänee tyydyttäytyä sillä, että sentään salibandyssä tuli voittu ihan reilusti (10-1 pesäpalloilijoille). Nyt odotammekin innolla koska ringetteläiset lähtevät pelaamaan pesäpalloa. Nauroimme kuitenkin tuttujen kanssa sitä, että siinä on vaan harmina se, että sitä peliä ei saataisi koskaan päätökseen. :)

Huomisen kriisi on kun pitää etsiä mitä pistän päälle harjoitteluun. Äiti saattaa joutua näkemään muutaman yhdistelmän paitoja ja housuja ennen kun olen ehkä löytänyt sen mieluisan ja lopulta saatan vielä aamulla miettiä onkohan tämä oikeasti hyvä ja soitan äitille ja kysyn kaameassa panarissa sitä, että mitä minä oikeasti pistän päälleni. :) Minä ja minun ongelmani...
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja ILE » 28 Tammi 2010, 22:59

moi kaikki! joskus mua ärsyttää kun kaikilla koulussa on joko tyttö tai poikakaveri! eikä mulla oo ;( on siellä pari namupalaa mut ne kaikki on varattu paitsi yks :) se on ihan ihana muistutta vähän EJ,tä mut mä en ees uskalla puhua sen kaa aina jos se tulee ja alkaa puhuu mulle´niin mä saan kauhee paniikki ja se on niin noloo...
ILE
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 28
Liittynyt: 13 Marras 2009, 10:56

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja EJ DiMera... » 05 Helmi 2010, 22:30

mulla on niin tylsäää..... puhukaa mun kaa ;D !!!!!!!!
EJ DiMera...
 

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Ejfan » 07 Helmi 2010, 01:36

Mitäs tänne kuuluu?
Itellä alkaa perjantaina yo-kirjoitukset. Eka on äidinkieli, jota pelkäänkin eniten.
Sitten vielä pitäs hoitaa Enkku, Matsku,hissa, yhteiskuntaoppi ja uskonto!
Viimeksi muokannut Ejfan päivämäärä 07 Helmi 2010, 14:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja talitintti » 07 Helmi 2010, 01:44

Oi, onnea yo-kokeisiin (kai sitä saa toivottaa onnea, vai mitä ne taikauskoiset väittävät...). Itsekin pelkäisin äidinkielen uusimuotoista koetta, minä kun kirjoitin vanhan viimeisellä mahdollisella kerralla ajatuksella "nyt on sitten pakko tulla hyvä arvosana, koska uutta en rupea opettelemaan". C:n minä sieltä sain ja olen edelleen ihan tyytyväinen. Hauska huomata, että en ole ainut jolla on niin sanotusti yhteensopivat realit (esim. fysiikka-kemia, historia-yhteiskuntaoppi, biologia-maantieto). Minä nimittäin kirjoitin yhteiskuntaopin ja psykologian. Nykyään ihmettelen suuresti miksi valitsin psykon, mutta kai se oli sellainen helppo vaihtoehto.

Minä olen nyt ollut käräjäoikeudella töissä vajaan kuukauden ja olen nauttinut aivan mielettömästi siellä olosta. Työ on mielenkiintoista, haastavaa ja vaihtelevaa, työkaverit ovat ihania ja auttavat jos/kun tarvitsen apua.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Ejfan » 07 Helmi 2010, 01:53

Kiitos talitintti!! Ja onnea myös sinulle uuteen työhösi!!

Minäkin olen enemmän kuin tyytyväinen, jos saan äikästä C:n. Matskusta ja hissasta toivon/vaadin itseltäni ällät!! Se ei kyllä pitäisi olla ongelma!!
Fysiikkaa minä inhoan!! Kemia on kivenpaa, mutta ei sekään mikään lempiaine ole! Maantietoa ja biologiaa olen myös aina vihannut! Englannista en kyllä ällää saa, mutta E voisi olla mahdollista saada!! Yhtään huonompaa kuin C en halua!! Sitten mulla onkin suuri ongelma. En tiedä mitä haluan tehdä valmistumisen jälkeen!
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja talitintti » 07 Helmi 2010, 01:58

Kerran matikasta on nuin kovat tavoitteet niin varmaankin sinulla(kin) on matikka pitkänä. Minä tein matikan kokeen keväällä '07, jolloin jokerit olivat ekaa kertaa käytössä ja myönnettävä on, että luin jokerit tasan kerran läpi ja totesin, että eivät ole minun tehtäviä. Nykyään jokereita on hieman helpotettu, mutta tiukkoja ne edelleen ovat. Minä tähtäsin matikassa vähintään C:hen, jos ei olisi tullut olisin uusinut matikan syksyllä. C tuli, mutta koska pakkohan sitä on selitellä olisin niin sanotusti normaalina vuonna voinut saada M:n. Meidän vuonna rajat olivat pilvissä helpohkon kokeen takia ja minun arvosana jäi C:n puolelle, mutta ei se enää niin harmita.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Ejfan » 07 Helmi 2010, 02:07

Tottakai minulla on pitkämatsku, sillä matsku on lempiaineeni hissan lisäksi :D
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Mosse » 07 Helmi 2010, 14:11

Ejfan kirjoitti:Mitäs tänne kuuluu?
Itellä alkaa perjantaina yo-kirjoitukset. Eka on äidinkieli, jota pelkäänkin eniten.
Sitten vielä pitäs hoitaa Enkku, Matsku, yhteiskuntaoppi ja uskonto!


Onnea kirjoituksiin! Minäkin kirjoitin talintintin tapaan vanhamuotoisen äikän kokeen viimeisellä mahdollisella kerralla. Sen lisäksi ruotsin, englannin, pitkän matematiikan ja ranskan.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Ejfan » 07 Helmi 2010, 14:23

Mosse kirjoitti:Onnea kirjoituksiin! Minäkin kirjoitin talintintin tapaan vanhamuotoisen äikän kokeen viimeisellä mahdollisella kerralla. Sen lisäksi ruotsin, englannin, pitkän matematiikan ja ranskan.


Kiitos! Munkin piti lukea ranskaa, mutta sitten se jäi. Ite olen lukenut saksaa ja italiaa. Mutta en kumminkaan kirjoita niitä :D :D
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja ILE » 20 Helmi 2010, 22:11

moi! jee vielä viikko ja sit mul alkaa hiihtoloma :) meen risteilylle 2 kertaa :D koska liput on jo varattu ;) tai mä meen kerran hiihtolomalla ja sit sen jälkeen vielä kerran ;D mä en tuu ikävöimään koulua hetkeäkään ! mut mattia tulee ikäva <3 se on niin ihana <3
mitä te aiotte tehä hiihtolomalla??
ILE
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 28
Liittynyt: 13 Marras 2009, 10:56

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Ejfan » 20 Helmi 2010, 22:18

Pidän lomaa vain viikonlopun ja sitten rupean lukemaan koulu kirjoja.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Kripe » 26 Helmi 2010, 01:16

Muuten hei, mikä tää juttu on kun kaikki siitä muualla puhuu, että Bryan erotettiin aiemmin, mutta pyydettiin takaisin, ja palaa siis sarjaan?
Tietääkö kukaan tästä? :D

Mitä mieltä olitte Bryanin erottamisesta, ja jos tämä juttu olisi totta, mitä mieltä siitä että Bryan palaisi? :)
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Ejfan » 26 Helmi 2010, 01:47

Kripe kirjoitti:Muuten hei, mikä tää juttu on kun kaikki siitä muualla puhuu, että Bryan erotettiin aiemmin, mutta pyydettiin takaisin, ja palaa siis sarjaan?
Tietääkö kukaan tästä? :D

Mitä mieltä olitte Bryanin erottamisesta, ja jos tämä juttu olisi totta, mitä mieltä siitä että Bryan palaisi? :)

En ole tuosta kuullutkaan. Olen vain kuullut,että Bryan olisi sanonut, että hän ei tule koskaan enään näyttelemään Lucasia. Eli luulen, että tuo on vain fanejen toive ajattelua. Olen myös kuullut, että Jamesin sopimusta ei uusita, sen jälkeen kun se päättyy.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Sekalainen löpinä

ViestiKirjoittaja Kripe » 26 Helmi 2010, 10:16

Ejfan kirjoitti:Olen myös kuullut, että Jamesin sopimusta ei uusita, sen jälkeen kun se päättyy.


Siis MITÄ?! Ei voi olla todellista! Tekevät kyllä maailman suurimman virheen!
Joo mulla loppuu kyllä Päikkäreiden kattominen siihen.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron