Spoilereita/Huhuja

Keskustele tulevista juonenkäänteistä

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 17 Marras 2011, 16:46

Spoilereita
- Jack pyytää Jeniltä anteeksi, että teeskenteli nukkuvansa heidän jäätyään loukkuun mökkiin. Hän ilmoittaa myös hakevansa apua paniikkihäiriöönsä. Jackille tarjotaan töitä Salemin yliopistosta. Hän pitää tarjousta hyvänä, koska haluaa jäädä Salemiin lähelle perhettään. Abby ei suhtaudu asiaan yhtä myönteisesti.
- Hope kyselee Stefanolta Alicen talosta löytyneestä paperipainosta. Stefano sanoo jonkun hänen apulaisistaan antaneen lahjan. Hope ei usko Stefanon selityksiä. Stefano vihjaa Hopen saavan katua, jos tämä tutkii aiaa tarkemmin.
- John ei käytä puheenvuoroaan oikeudenkäynnissään. Tuomari määrää Johnin viettämään loppuelämänsä vankilassa. Marlena on täysin murtunut. Carrie ei aio luovuttaa vaan jatkaa taistelemista Johnin puolesta. John hyvästelee Marlenan ja Carrien ennen kun hänet viedään paikalta käsiraudoissa.
- Sami katuu EJ:n kanssa makaamista, koska on aina halveksinut sisarensa ja äitinsä pettämistä. Hän saa vihdoin Rafelta tiedon, että Johnny on kunnossa ja ryntää pubiin tapaamaan poikaansa. EJ haluaa mennä mukaan, mutta Sami pelkää sen paljastavan heidän tekonsa Rafelle. Sami pyytää käytöstään anteeksi Rafelta. Rafe hellii Samia, koska tuntee, että heidän välillään on kuilu. Nicole paljastaa tunteensa EJ:tä kohtaan. EJ tajuaa, että hänen teollaan on kauaskantoiset seuraukset.

What is it about this duo that can bring them back together time and again?
AS: I don’t know. I think James Scott has described it that it doesn’t matter how they affect each other; they sort of need it. Even if it’s kicking, scratching, clawing, or loving, there is something chemically that keeps them in each other’s orbit. I definitely think it’s mutual. I think there is a side of her personality and EJ is someone she can experience those feelings with that nobody else has opened up. EJ also has that rage and anger in him and they feed off of each other in an incredibly dark way, really maybe hurting each other and hurting themselves. She would never be able to treat anyone else like that and maybe he doesn’t treat anyone else like that and they maybe save it for each other.


CM: The arrival of Sonny will play a role in how Will handles his personal conflict. “Sonny is openly gay and comfortable with who he is,” notes Massey. “I believe that Will has been carrying this secret for a while. Obviously, he’s not comfortable with it. So when he sees that Sonny is okay with being gay, Will can’t help but wonder what’s going on in his head.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 18 Marras 2011, 01:10

Pari näyttelijäuutista/huhua
- Sekä Gloria Loringin (Liz Chandler) että Jamie Lynn Bauer (Laura Horton) ovat huhujen mukaan olleet yhteydessä sarjan tuotantoon.
- Pääkäsikirjoittajien haastattelu.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja DHfan » 18 Marras 2011, 02:21

Itse pidän sen verran paljon 80- ja 90-lukujen Päikkäreistä, etten todellakaan valita vanhoista hahmoista, mutta toisaalta sarjassa alkaa kohta olla jo aika tavalla veteraaninäyttelijöitä suhteessa nuorempaan väkeen. Itse melkein hankkisin sinne muutamia nuorempia (mielummin lahjakkaita näyttelijöitä kuin supermalleja!) ihmisiä, kuten aikoinaan Mimi, Shawn, Belle, Phillip & Chloe, jotta ikähaitari vähän tasoittuis. Ja uusia näyttelijöitähän saataisiin tietenkiin mukaan potkimalla mm. Josh Taylor ulos kuvioista.. ;) Ja Kannattaisin edelleenkin Carolinelle (tai Dougille) alzhaimer-juonta ja lopulta hän voisi kuolla pois sarjasta. Olisi hienoa saada kunnollinen ja koskettava kuolintarina, eikä niin, että kun Peggy sitten jossain vaiheessa huomaa, ettei jaksa enää näytellä, niin Carolinea aletaan vain mainitsemaan taustalla samaan tyyliin kuin Alicea ja lopulta on sitten yllätyshautajaiset, vaikkei kaveria ole näkynyt elävänä moneen vuoteen.
Avatar
DHfan
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1575
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 18 Marras 2011, 18:31

28.11-2.12
- Syyllisyyttä poteva Sami pyytää EJ:ltä apua.
- Madison harkitsee vakavasti lähtöä Salemista.
- Nicole testaa Lexien ja EJ:n rauhan rajoja.
- Will tekee mielenkiintoisen ehdotuksen Gabille.
- John pyytää pojaltaan palvelusta.
- Chad, Will ja Sonny tutkivat sivujensa rappiota.
- Will tuskailee Marlenan sanavalinnan kanssa.
- EJ ja Sami päättävät pitää tekonsa salassa.
- Madison löytää rohkeutta vastustaa Katea.
- Hope löytää yhteyden Alicen ja EJ:n välillä.
- Will menettää hermonsa äitinsä kanssa.
- Nicole löytää EJ:n ja Samin yhdestä.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Ejfan » 18 Marras 2011, 22:10

Mosse kirjoitti:- Syyllisyyttä poteva Sami pyytää EJ:ltä apua.
- Nicole testaa Lexien ja EJ:n rauhan rajoja.
- EJ ja Sami päättävät pitää tekonsa salassa.
- Hope löytää yhteyden Alicen ja EJ:n välillä.
- Nicole löytää EJ:n ja Samin yhdestä.

Eli siis EJ on se vauva siinä kuvassa? Ilmeisesti EJ on joko Horton tai Brady. Jos Stefano ei ole EJ:n biologinen isä, niin Johnnin on pakko olla :jee Koska EJ näyttää ihan Stefanon ja Johnnin isältä Santolle, ellei sitten EJ:lle ole tehty naaman siirtoleikkaus :mrgreen:
Se olisi mahtavaa...mutta on todennäköisempää, ettei Susan ole EJ:n äiti vaan joku muu? Alice? Julie? Tuskin se on Hope, kun Hope olisi liian nuori EJ:n äidiksi, kun EJ esittää 40-vuotiasta vaikka ei ikinä näytä niin vanhalta.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 18 Marras 2011, 22:37

Brynn Thayer vierailee sarjassa 7.12. Hän näyttelee Susan Banksia. Vierailu liittyy Alicen salaisuuteen.

Ejfan kirjoitti:
Mosse kirjoitti:- Syyllisyyttä poteva Sami pyytää EJ:ltä apua.
- Nicole testaa Lexien ja EJ:n rauhan rajoja.
- EJ ja Sami päättävät pitää tekonsa salassa.
- Hope löytää yhteyden Alicen ja EJ:n välillä.
- Nicole löytää EJ:n ja Samin yhdestä.

Eli siis EJ on se vauva siinä kuvassa? Ilmeisesti EJ on joko Horton tai Brady. Jos Stefano ei ole EJ:n biologinen isä, niin Johnnin on pakko olla :jee Koska EJ näyttää ihan Stefanon ja Johnnin isältä Santolle, ellei sitten EJ:lle ole tehty naaman siirtoleikkaus :mrgreen:
Se olisi mahtavaa...mutta on todennäköisempää, ettei Susan ole EJ:n äiti vaan joku muu? Alice? Julie? Tuskin se on Hope, kun Hope olisi liian nuori EJ:n äidiksi, kun EJ esittää 40-vuotiasta vaikka ei ikinä näytä niin vanhalta.


Jotain EJ:n äitiin liittyvää sen on pakko olla, koska nyt Susankin nähdään ruudussa :pop. Tämä menee aika mielenkiintoiseksi.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Ejfan » 18 Marras 2011, 22:45

Mosse kirjoitti:Brynn Thayer vierailee sarjassa 7.12. Hän näyttelee Susan Banksia. Vierailu liittyy Alicen salaisuuteen.

Ejfan kirjoitti:
Mosse kirjoitti:- Syyllisyyttä poteva Sami pyytää EJ:ltä apua.
- Nicole testaa Lexien ja EJ:n rauhan rajoja.
- EJ ja Sami päättävät pitää tekonsa salassa.
- Hope löytää yhteyden Alicen ja EJ:n välillä.
- Nicole löytää EJ:n ja Samin yhdestä.

Eli siis EJ on se vauva siinä kuvassa? Ilmeisesti EJ on joko Horton tai Brady. Jos Stefano ei ole EJ:n biologinen isä, niin Johnnin on pakko olla :jee Koska EJ näyttää ihan Stefanon ja Johnnin isältä Santolle, ellei sitten EJ:lle ole tehty naaman siirtoleikkaus :mrgreen:
Se olisi mahtavaa...mutta on todennäköisempää, ettei Susan ole EJ:n äiti vaan joku muu? Alice? Julie? Tuskin se on Hope, kun Hope olisi liian nuori EJ:n äidiksi, kun EJ esittää 40-vuotiasta vaikka ei ikinä näytä niin vanhalta.


Jotain EJ:n äitiin liittyvää sen on pakko olla, koska nyt Susankin nähdään ruudussa :pop. Tämä menee aika mielenkiintoiseksi.

Jep! todellakin.. :jee Tulisipa jo 7.12
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja DHfan » 19 Marras 2011, 17:21

Michael Fairmanin haastatteluja Day of Days -päivältä. Itse pidin todella paljon näistä.

Deidre & Drake: http://vimeo.com/32109318
Missy & Peter: http://vimeo.com/32158017
Eric & Sarah: http://vimeo.com/32355147

Sivupalkista löytyy lisää. :)
Avatar
DHfan
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1575
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 23 Marras 2011, 00:46

28.11-2.12
- John pyytää Bradylta viimeistä palvelusta ennen vankilaan menoaan.
- Abby saa palkinnon.
- Miljönäärille morsian - sarjan Patti Stranger palaa antamaan neuvoja Nicolelle.
- Marlena neuvoo Williä.
- Jack saa liittolaisen Marlenasta.
- Danielin epäitsekäs teko Jenille johtaa siihen, että Hope löytää yhteyden EJ:n ja Alicen välillä. :roll:
- Kate saa Samilta ja Madisonilta idean, jota hän yrittää käyttää Madisonin tuhoamiseen.
- Carrie ja Austin tekevät tärkeän päätöksen.
- Hauska illallinen muuttuu katastrofiksi, kun Will hermostuu.

Hortonien kuusijuhlaa vietetään tänä vuonna jo 6.12.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 23 Marras 2011, 16:01

Spoilereita
- Jen auttaa Bota ja Hopea käymään läpi Alicen tavarat löytääkseen lisää tietoa Alicen yhteydestä Stefanoon. Daniel saapuu hakemaan Jeniä treffeille, mutta tarjoutuu antamaan heidän yhteisen aikansa Jenille käytettäväksi perheen tukemiseen. Alicen tavaroista löytyy kirje Susan Banksilta. Kirjeessä Susan yrittää saada vakavasti sairaan EJ:n lääkehoitoon. Susan rukoilee, ettei Alice kerro asiasta Stefanolle. Daniel löytää kuvan nuoresta Maggiesta. He kertovat tälle tarinoita tämän äidistä. Illalla Jen ja Daniel istuvat takan ääressä ja suutelevat. Bo ja Hope päättävät hakea vastauksia Stefanolta.
- Rafe ottaa vastaan Carrien tarjoaman työn tutkijana. Sami saa kuulla asiasta lounaallaan Lexien ja Carrien kanssa. Carrie ehdottaa hänen vierailevan Marlenan luona, mutta Sami haluaa pitää etäisyyttä äitiinsä, koska hän syyttää yhä Johnia Johnnyn katoamisesta. Rafe tajuaa Samin olevan yhä traumatisoitunut tapahtuneesta. Hän yllättää Samin hieronnalla Quinnin uudesta kylpylästä. Madison ei ole tyytyväinen Samin käytettyä kilpailijan palveluita. Rafe on vaimonsa tukena. Syyllisyyttä tunteva Sami ehdottaa, että he uusivat häävalansa.
- Will, Chad ja Sonny sulkevat sivustonsa. Willillä on vaikeuksia salata äitinsä hairahdusta. Hän vierailee Marlenan luona. Marlena huomaa Willin käyttäytyvän oudosti. Will melkein kertoo totuuden, mutta muuttaa mielensä ja kertookin huolistaan Gabin kanssa. Myös Sami on huolissaan Willin käytöksestä. Will vierailee Gabin luona ja ehdottaa heidän etsivän itselleen yhteisen asunnon. Will ei kestä nähdä äitiään päivittäin. Hän haluaa myös lievittää Gabin epävarmuutta. Gabi on mielissään Willin ehdotuksesta pienen epäröinnin jälkeen. Kun Gabi lähentelee Williä, tämä työntää hänet pois. Seuraavana päivänä teinit kokoontuvat Maggien luokse. Pojat valmistavat tytöille aterian. Will pyytää Gabilta vastausta muuttoon. Gabi epäilee Willin motiiveja muuttoon ja sanoo heidän suhteestaan puuttuvan jotain. Will raivostuu ja ryntää ulos.
- Sami tapaa EJ:n ja kertoo syyllisyyden raastavan häntä. EJ ei halua Nicolen kuulevan heidän yhteisestä yöstään. Hän haluaa Samin lupauksen, että tämä pitää asian salassa. Nicolella on vaikeuksia luottaa EJ:hin. Hän kysyy neuvoja Pattri Strangerilta. Patti neuvoo Nicole jättämään menneisyyden taakseen ja luottamaan EJ:hin. EJ ja Nicole keskittyvät työhönsä ja saavat tietää Aben vierailleen Johnin luona vankilassa. Nicole järjestää toimittajia hiillostamaan Abea vierailusta.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 24 Marras 2011, 15:41

Spoilereita
- Käsikirjoittajat vastaavat fanien valitukseen.

Ensi vkon promo


5-9.12
- Bo ja Hope tekevät yllättävän löydön Alicen joulupallon sisältä.
- Kate kannustaa Samia puolustamaan itseään Madisonille.
- Gabi kiinnostuu jostakusta uudesta.
- Doug ja Julie palaavat Salemiin.
- Hope hakee apua Stefanolta.
- Abby ja Chad ihastuvat muihin.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 29 Marras 2011, 14:45

Spoilereita
- Will Horton on homo ja haluaa kieltää koko asian. Willin kaapista tuloon mahtaa syyllisyyttä raivoa, väkivaltaisuutta, juopottelua ja kiristystä. Ja se kaikki tapahtuu viikkoja ennen kuin Will suutelee toista poikaa. Sonny on Willin vastakohta. Hän on sinut itsensä kanssa. Will pitää sitä uhkaavana ja se saa hänet inhoamaan itseään vielä enemmän. Will raivostuu Gabille tämän jätettyä hänet. Myöhemmin hän juo itsensä humalaan perheensä joulujuhlassa, jossa hän avoimesti raivoaa äidilleen. Tammikuussa EJ yrittää käyttää Willin salaisuutta hyväkseen. Will haluaa lähteä Salemista ja kiristää rahaa EJ:ltä. EJ taas uhkaa paljastaa Willin olevan homo. Willin ainut turvapaikka on Marlena. Marlena uskoo Willin olevan homo ja yrittää olla hänen tukenaan. Edes hän ei saa Williä tulemaan kaapista. Will melkein kertoo totuuden hänelle uuden vuoden aattona, mutta jänistää viime hetkellä. Helmikuussa Sonny näkee Willin suutelevan poikaa Hortonien aukiolla tapahtuvassa juomapelissä.

5-9.12
- Chad ja Melanie joutuvat kärsimään uhkapelisivustostaan, kun heidät kidnapataan.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja DHfan » 30 Marras 2011, 19:12

Ärsyttää ku tuottajat paljastaa näin paljon etukäteen, ihan hyvin ois voinu odottaa pari kuukautta ennen kuin ois kerrottu, että Will vihdoinkin suutelee poikaa. Eihän kukaa haluu alkaa seuraa jaksoja, jos juonien kohokohdat on kerrottu seuraavalt muutamalt kuukaudelt jo etukäteen ://
Avatar
DHfan
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1575
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Ejfan » 30 Marras 2011, 19:34

DHfan kirjoitti:Ärsyttää ku tuottajat paljastaa näin paljon etukäteen, ihan hyvin ois voinu odottaa pari kuukautta ennen kuin ois kerrottu, että Will vihdoinkin suutelee poikaa. Eihän kukaa haluu alkaa seuraa jaksoja, jos juonien kohokohdat on kerrottu seuraavalt muutamalt kuukaudelt jo etukäteen ://

Jep! Sama oli Johnnyn katoamisen kanssa. Näytettiin koko ajan kelloa jonka piti tuoda jännitystä, kun Johnnyn aika alkoi loppumaan (siis mahdollisuus, että löytyy elossa)
Kun kaikki tiesivät, että Johnny on elossa ja löytyy Brady pubista :D Ei kyllä luonut jännitystä yhtään päinvastoin :D
On tosiaan todella tyhmää kertoa ratkaisu paljon etukäteen. Silloin voi skipata kaikki tyhmät jaksot :mrgreen:
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Spoilereita/Huhuja

ViestiKirjoittaja Mosse » 01 Joulu 2011, 01:09

Lisää Chandlerin kommentteja juttuun liittyen.

DHfan kirjoitti:Ärsyttää ku tuottajat paljastaa näin paljon etukäteen, ihan hyvin ois voinu odottaa pari kuukautta ennen kuin ois kerrottu, että Will vihdoinkin suutelee poikaa. Eihän kukaa haluu alkaa seuraa jaksoja, jos juonien kohokohdat on kerrottu seuraavalt muutamalt kuukaudelt jo etukäteen ://


Siitä artikkelista ei oikein selväksi, kuka tämän kaiken on päättänyt paljastaa. Tällä haetaan nyt varmaan lisää katsojia ja herätetään kiinnostusta juonikuviota kohtaan. Joku olisi kyllä voinut jättää nuo tarkimmat yksityiskohdat kertomatta. Haiskahtaa vähän KC:lta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun hän kertoo kuukausia etukäteen mitä tapahtuu.

Tämä juonikuvio kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Odotan innolla tätä kaikkea. CM kommentoi hienosti sitä, millainen äiti Sami on :D. Sami on varmaan viimeinen, joka saa tietää. Mitenköhän EJ saa tietää Willin homoudesta?
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

EdellinenSeuraava

Paluu Spoilerit/huhut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron