Lokakuu 2012

Keskustelua Amerikan jaksoista

Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Mosse » 08 Loka 2012, 18:32

Mua hävetti edes katsoa niitä torstain Safe-kohtauksia. Eivät he tainneet olla erossa edes kokonaista päivää ja silti siitä oli pakko tehdä niin siirappista :roll:. Vielä kun se juoksu olisi tapahtunut hidastuksella yltiöromanttisen laulun soidessa taustalla ja tähdenlennon kiitäessä taivaalla.

Pidin kyllä perjantain Ejami-kohtauksista, vaikka olen totaalisen kyllästynyt Samin miesdraamaan. En edes maanantain kohtaukset katsottua, tiedä mitä Samin päässä liikkuu. Ensin hän sanoi EJ:n olevan hyvä isä ja sitten vähän päästä tarjoutui silti pitämään tämän erossa lapsestaan. Samin tarjous hankkiutua lähelle EJ:tä :lol:. Onko tämä nyt vuosi 2010 pienellä ripauksella vuotta 2007.

Nicolen perjantaiset kohtaukset olivat hyvässä mielessä aika inhottavaa katseltavaa. AZ veti taas todella hyvin ja saa toivottavasti ainakin Emmy ehdokkuuden. Ihme, ettei kukaan kiinnittänyt maanantain jaksossa sen kummempaa huomiota siihen, että Nicole oli niin toissa polaltaan.

Gabi on siedetävämpi Nickin seurassa, mutta en silti pidä hänestä tai heistä yhdessä.

Kuinka monta ihmistä viime viikolla oikein antoi siunauksensa Danniferin suhteelle ja kannusti sitä :lapsy:.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Cherry » 09 Loka 2012, 22:41

Komppaan! Olen aivan samaa mieltä Safe-kohtauksista, Gabin siedettävyydestä Nickin seurassa ja Ariannen näyttelemisestä. Mua kiukuttaa se mitä Nicolen vauvalle tapahtui... :( En ole ehtinyt vielä tältä viikolta katsoa jaksoja.

Pakko vielä sanoa, et Jenniferkin on kiristänyt mun hermoja mukavasti. :D Yleensä hän on aina ollut melko pidettävä hahmo tai toisinaan jopa vain neutraali.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Ejfan » 09 Loka 2012, 23:17

Jennifer, Daniel, Gabi, Rafael, ja Samikin :oksu:
Nicolen surua oli surullista katsoa...Olisin toivonut, että vauva olisi jäänyt eloon, vaikka en ensisijaisesti pidäkkään EJolesta...
Toivottavasti Nicole saa joskus vauvan. Voisi kylläkin olla hieman pelottavaa olla raskaana, jos on menettänyt 2 aikaisempaa lasta...:(
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Mosse » 11 Loka 2012, 18:36

Mäkin "säästän" nykyään yleensä jaksot vkonlopulle ja katson oikeaan tahtiin vain hyvältä kuulostavia pätkiä.

Jep, Jenniferistäkin on tullut kauhea. Tämä sarja ei osaa kirjoittaa "hyviksiä". Kaikista tulee ylimielisiä ja ärsyttäviä. Sen takia onkin helpompi pitää pahiksista, joille sellainen asenne sopii :D.

Mäkin toivon, että Nicole saa vielä joskus lapsen. Mieluummin sitten adoption kautta kuin kolmannella ihmeraskaudella.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Cherry » 14 Loka 2012, 13:49

Mun on vähän pakko katsoa viikonloppuna jaksot putkeen, koska yksinkertaisesti ei ole viikolla tarpeeksi aikaa! Koulu on alkanut viedä entistä enemmän aikaani ja sitten kun on vapaata, niin mielummin katsoo monesti muita sarjoja tai tekee jotakin muuta. :D

Aika raastavia jaksoja nyt ollut Nicolen tilanteen vuoksi.Tekee oikeasti pahaa katsoa... Ja se, että Jenistä tuli nyt syyllinen tuolla tavalla on myös aika kamalaa, vaikka toisaalta ehkä pikkiriikkisen pieni osa minusta oli myös ihan vähän vahingoniloinen, koska Jen on raivostuttanut mua niin suuresti. Toisaalta se varmaan kääntyykiin Nicolea vastaan vielä, jos pääsee menemään liian pitkälle. Mutta Nicole oli muutenkin niin järkyttyneessä mielentilassa, että mahtoiko hän oikeasti ennen tuota tilannetta edes tajuta ihan oikeasti tapahtunutta? Näin haluaisin myötätuntoisena ihmisenä uskoa. :D (Ai miten niin eläydyn aina sarjojen mukana. :roll: :D )
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Mosse » 14 Loka 2012, 20:02

Mäkin katsoin melkein putkeen kaikki jaksot :D.

Se synnytys varsinkin oli aika kamalaa katseltavaa :pentusilmat. Joo, Nicole ei tuntunut silloinkaan vielä ihan täysin uskovan tilannetta todeksi. Mä nautin Jenniferin tilanteesta varsinkin hänen tämän viikkoisen käytöksensä jälkeen. Se kohta, kun Nicole sanoi Jenniferin työntäneen hänet alas portaita ja kaikki kääntyivät katsomaan Jeniä :pop.

Kristenistä en osaa vielä sanoa mitään, koska hän ei nähty kuin muutamass kohtauksessa. Odotan, että hän pääsee Salemiin asti aiheuttamaan draamaa.

Toivottavasti Abby saa selville Gabin osallisuuden isänsä kuolemaan ja laittaa tämän kärsimään.

Sami ja Rafe viettivät koko viikon treffeillä ja siinä oli jo usemmat kuin Lucas ja EJ saivat :doh:. Mua ärsytti se, miten Sami vietti melkein kokonaisen jakson anellen anteeksipyyntöä Rafelta. Ja Jarlenakin piti laittaa ylistämään heitä :roll:. Mulle tulee mieleen tämä lainaus parin vkon takaisesta Two Scoopsista

We know the current writers have a special place for Rafe in their hearts, which overshadows the spot where "love for their fans" should be.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Cherry » 22 Loka 2012, 21:03

Mosse kirjoitti:Mäkin katsoin melkein putkeen kaikki jaksot :D.
We know the current writers have a special place for Rafe in their hearts, which overshadows the spot where "love for their fans" should be.


:oksu:


Vielä ois perjantain jakso viime viikolta katsomatta. Voi olla, et joudun pakosti taas jossain välissä jättämään jaksoja väliin koulukiireiden takia. Ei ole kyllä mitään erityisempää kommentoitavaa....harmitaa vaan katsella Nicolea. :(
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Mosse » 23 Loka 2012, 19:40

Jep. Jennifer olisi saanut kärsiä kauemmin.

GG oli, jos mahdollista, tavallistakin surkeampi siinä yhteenotossa. Rafe näytti koko ajan kyllästyneeltä ja ylimieliseltä. Hän näyttelytaidoillaan (tai niiden puutteella) ei pitäisi olla mitään asiaa isoihin dramaattisiin juonikuvioihin. Vaikka Samissa on itsessäkin vikaa, nautin kun antoi Rafen kuulla kunniansa.

Carolinen juonikuvio on tähän mennessä toteutettu aika hyvin. Tälläisen sairauden kanssa se ei tosin voi olla pelkkä juonikuvio vaan jatkuva tarina. Luulisi silti, että Bon lähtöön olisi keskitytty enemmän.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Mosse » 04 Marras 2012, 15:49

Nicolen täytyy oikeasti lakata tyytymästä miehiin, jotka pitävät häntä varasijalla. Onneksi tämä juonikuvio on kohta ohi. Kylläpä vauvanvaatteista saatiin paljon draamaa, kaikki se pahaenteinen musiikki ja zoomaukset paitaan :lol:. Ihan naurettavaa. Kai totuus olisi voinut tulla julki järkevämmälläkin tavalla.

Olen jo näiden viikon aikana kiintynyt Kristeniin ja hänen juonitteluihinsa. Hän on tuonut tarvittavaa piristystä Salemiin. Ei mulla vieläkään ole hajua, mikä hänen lopullinen tavoitteensa on, mutta sen pohjustusta on hauska seurata.

Samillakin oli hyvä meno tällä viikolla. Vihdoinkin hän laittoi vastaan Rafelle ja tämän sonnalle. Jos hänellä ei olisi niin kiire Kristenin kanssa, hän olisi etsiä käsiinsä todisteet Nicolen valheesta. Olen kaivannut Samia ja Nicolea napit vastaikkain. Ja sitten se Ejami-kohtaus :sydästän. EJ on 6 vuotta yrittänyt saada Samia uskomaan, että hän pitää tästä sellaisenaan, josko se nyt lopulta alkaisi oikeasti mennä hänen päähänsä.

Aika huono juttu, jos Kate osoittaa jaksossa parempaa (iso)vanhemmuutta kuin Lucas. Häneltä Lucas on kyllä varmaan oppinut nämä jutut.

Pidän Nickistä, mutta onko hänen hahmostaan pakko tehdä valikoivan uskovainen. Siellä taustalla on parasta olla jotain muutakin (Blake on vihjaillut sen suuntaista Twitterissä), koska nyt Nick näyttää vain tekopyhältä.

Bon lähtö oli todella vaatimaton. Ei se edes tuntunut siltä, että vuosikymmeniä sarjassa ollut hahmo lähtee. Missä olivat kaikki takaumat (muuten niitä kyllä viljellään jopa saman jakson tapahtumista :roll:)? Joko sarja tietää Peterin palaavan jossain vaiheessa tai sitten ne vain olivat jälleen kerran surkeat hyvästit hahmolle.

Harmi, ettei tänä vuonna ollut kunnon Halloween-jaksoa. Viime vuonna kaikki olivat oikeasti pukeutuneet (Elvis :D). Se ei kai koskaan selviä, kuka seurasi Jeniä viime vuoden juhlissa.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Lokakuu 2012

ViestiKirjoittaja Cherry » 05 Marras 2012, 20:55

Mosse kirjoitti:Pidän Nickistä, mutta onko hänen hahmostaan pakko tehdä valikoivan uskovainen. Siellä taustalla on parasta olla jotain muutakin (Blake on vihjaillut sen suuntaista Twitterissä), koska nyt Nick näyttää vain tekopyhältä.

Tämä kyllä on todella häiritsevää....varsinkin kun Nickistä tykkään tosi paljon! Argh....ajattelin heti, että taustalla voisi olla mahdollisesti jotain sen tyylistä, että Nickiä olisi vankilassa ahdisteltu.... tai jotain sen tyylistä. Tai sitten joku trauma lapsuudesta? En tiedä. Toivottavasti asiat selviää.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.


Paluu Amerikan jaksot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron