Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

Keskustelua suhteista Salemissa

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Emma » 21 Huhti 2010, 15:49

Santeen kirjoitti:
Emma kirjoitti:
Santeen kirjoitti:Santeenin tarina oli todella ihana ja EJami on kohtalo! Siihen minä uskon.

Näin vähän OT:na, mutta en ole koskaan kyennyt käsittämään, mitä tarkoittaa "EJami on kohtalo"? Siis mitä ihmettä sillä oikein tarkoitetaan? Olen ehkä tavallista vajaampi, vai onko se joku EJami-fanien juttu, kun sitä näkee vain EJami-fanien keskuudessa? En ole koskaan kyennyt sitä tajuamaan, vaikka jenkit toitottivat sitä foorumeilla jo vuonna 2007, kun EJamin välillä ei ollut oikeasti edes tapahtunut vielä mitään. :roll:

Ei se ole vain EJami fanejen keksimää. Se lähti liikkeelle siitä, että Sami ja EJ näyttivät aivan Colleenilta ja Santolta. Colleen sanoi Samille, että eräänä päivänä Sami löytää itsensä EJ:n viereltä sängystä. Mikä tapahtui. Kun Colleenille pidettiin hautajaiset John katsoi taivaalle ja näki siellä Santon ja Colleenin, jotka ottivat toisistaan kädestä kiinni ja suutelivat, kun samaan aikaan toisaalla Sami ja EJ katsovat toisiaan silmiin ja melkein suutelevat.
Lisäksi, se että Colleenin ja Santon rakkauden tiellä oli monia esteitä aivan, kuten Samilla ja EJ:llä. Ja lopuksi Colleen salasi hänen ja Santon pojan olemassa olon aivan kuten Sami Sydneyn. Sami meni luostariin ja Sanoi nimekseen Colleen. EJami on kohtalo, mutta siitä ei tiedetä saako EJami onnellisen lopun vai ei.

Aijjaa. Mutta eihän se "EJami on kohtalo" tarkoita kylläkään kielellisesti yhtään mitään, jos aletaan kielioppia syynäämään. Siis sekä englannin että suomen. Tai siis että se ei ole kieliopillisesti oikein. :mrgreen: Sitä minä olen oikeastaan koko ajan ihmetellyt, että eihän noin voi sanoa, kun se ei varsinaisesti tarkoita mitään. No, ehkä olenkin vain kaavoihin kangistunut. :roll:
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Avatar
Emma
Töissä Basic Blackissa
Töissä Basic Blackissa
 
Viestit: 519
Liittynyt: 20 Huhti 2007, 15:57

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Kripe » 22 Huhti 2010, 17:22

Emma kirjoitti:Aijjaa. Mutta eihän se "EJami on kohtalo" tarkoita kylläkään kielellisesti yhtään mitään, jos aletaan kielioppia syynäämään. Siis sekä englannin että suomen. Tai siis että se ei ole kieliopillisesti oikein. :mrgreen: Sitä minä olen oikeastaan koko ajan ihmetellyt, että eihän noin voi sanoa, kun se ei varsinaisesti tarkoita mitään. No, ehkä olenkin vain kaavoihin kangistunut. :roll:

Tuskin tässä tarvitsee ruveta pilkkua viilamaan, näin kiltisti sanottuna.
Ehkä tajusit kuitenkin idean, vaikka tämä lause onkin kieliopillisesti väärin. :nouvei: Voi huoh.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Lovers » 22 Huhti 2010, 23:03

Kohtalo on uskomuksissa käsitys, jonka mukaan asiat ovat tavalla tai toisella ennalta määräytyneet. Usko jonkinlaiseen kohtaloon kuuluu valtaosaan uskonnoista, ja jopa monille uskontokuntiin kuulumattomille. Joskus kohtalon vastavoimana pidetään vapaata tahtoa. Kohtalouskoa kutsutaan fatalismiksi.

Jotkut ajattelevat, että kohtalo tarkoittaa sitä, että ihminen toimii mekanistisesti syyn ja seurauksen lakien mukaan kuin kone, ja siksi seuraa ennalta määräytynyttä maailmanviivaa. Toisille kohtalon aikaansaa henkiolento, joka pyrkii tuottamaan ihmiselle tai asialle haluamansa kaltaisen tapahtumahistorian, vaikka tämä haluaisi muuta.

Ihmisen kohtalo saattaa joidenkin mielestä määräytyä esimerkiksi syntymähetkellä, toisten mukaan se on määräytynyt jo maailman syntyessä. Voidaan ajatella että on olemassa yksilön kohtalo, mutta myös suurempia, kuten kansakuntien tai maailman kohtaloita, joihin yksilön kohtalo nivoutuu.

Kohtalo saattaa olla täysin orjuuttava, johonkin suuntaan vetävä, tai jotain siltä väliltä. Joidenkin mukaan kohtalo toimii aina samalla tavalla, esimerkiksi huono-onniseksi syntynyt kokee aina huonoa onnea. Toisten mukaan kohtalo taas vaihtelee.

Ihmisen tai asian loppua tai huonoa onnea sanotaan myös sen kohtaloksi.

Ennustaminen perustuu siihen uskomukseen, että asioilla on jonkinlainen ennalta määräytynyt tulevaisuus, eli siis kohtalo
Kuva]
Avatar
Lovers
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1849
Liittynyt: 30 Tammi 2009, 13:54
Lempihahmo(t): EJ,Mel, Dan, Philip ja Nate
Lempipari(t): Bope,EJami,Danloe

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Emma » 23 Huhti 2010, 09:16

Kripe kirjoitti:
Emma kirjoitti:Aijjaa. Mutta eihän se "EJami on kohtalo" tarkoita kylläkään kielellisesti yhtään mitään, jos aletaan kielioppia syynäämään. Siis sekä englannin että suomen. Tai siis että se ei ole kieliopillisesti oikein. :mrgreen: Sitä minä olen oikeastaan koko ajan ihmetellyt, että eihän noin voi sanoa, kun se ei varsinaisesti tarkoita mitään. No, ehkä olenkin vain kaavoihin kangistunut. :roll:

Tuskin tässä tarvitsee ruveta pilkkua viilamaan, näin kiltisti sanottuna.
Ehkä tajusit kuitenkin idean, vaikka tämä lause onkin kieliopillisesti väärin. :nouvei: Voi huoh.

No, Kripe, mistä nyt tuulee? Tietenkin minä sen idean tajusin, huomautin vain ihan harmittomasti (ja ketään loukkaamatta), ilman että kenenkään tarvitsee vetää siitä herneitä nenäänsä. Tarkoitin tuolla edellisellä kommentilla vain, ettei "voida" sanoa että joku on kohtalo. Totta kai saa jos haluaa, en minä sitä tarkoittanut.

Ja kiitos Lovers tästä valistuksesta, epäilisin kuitenkin tietäväni varsin hyvin mitä kohtalo tarkoittaa.
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Avatar
Emma
Töissä Basic Blackissa
Töissä Basic Blackissa
 
Viestit: 519
Liittynyt: 20 Huhti 2007, 15:57

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Kripe » 23 Huhti 2010, 09:25

Emma kirjoitti:No, Kripe, mistä nyt tuulee? Tietenkin minä sen idean tajusin, huomautin vain ihan harmittomasti (ja ketään loukkaamatta), ilman että kenenkään tarvitsee vetää siitä herneitä nenäänsä. Tarkoitin tuolla edellisellä kommentilla vain, ettei "voida" sanoa että joku on kohtalo. Totta kai saa jos haluaa, en minä sitä tarkoittanut.

Mua yksinkertaisesti vain ärsyttää, kun joku alkaa ns. "itkemään" jostain kielioppiasioista. Mäkin TIEDÄN varsin hyvin, että "EJami on kohtalo" ei tarkoita OIKEASTI kieliopillisesti mitään, ja varmasti kuitenkin tajuat, mitä me Ejami-fanit haetaan; se luultavasti vain on sellanen nopea heitto, jolla saadaan esille, että niinkuin Santo ja Colleenkin ovat luotu toisilleen, niin EJ ja Samikin. Tuskin jaksaisin joka kerta alkaa kirjoittamaan, miksi Ejami on se "kohtalo". Eiköhän jokainen kuitenkin tajua mitä sillä tarkoitetaan noin lyhyesti sanottuna, ainakin pitäisi tajuta. Maalaisjärkeä voi jokainen käyttää.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Emma » 23 Huhti 2010, 09:37

Kyllä tajusin, mitä sillä haette, ihmettelin vain. Ei mua haittaa kielioppivirheet, mutta onko sitten siitä huomauttaminenkin kiellettyä? Kun en edes sanonut mitenkään tosissani, vaan lähinnä ihmettelin "ääneen".
Hassua, miten minun viestini otetaan niin tosissaan.
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Avatar
Emma
Töissä Basic Blackissa
Töissä Basic Blackissa
 
Viestit: 519
Liittynyt: 20 Huhti 2007, 15:57

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Kripe » 23 Huhti 2010, 11:03

Emma kirjoitti:Kyllä tajusin, mitä sillä haette, ihmettelin vain. Ei mua haittaa kielioppivirheet, mutta onko sitten siitä huomauttaminenkin kiellettyä? Kun en edes sanonut mitenkään tosissani, vaan lähinnä ihmettelin "ääneen".
Hassua, miten minun viestini otetaan niin tosissaan.

No mutta mitä järkeä huomauttaa, jos sua ei haittaa kielioppivirheet? Eiköhän kaikki tajua että se on kieliopillisesti väärin, ilman että tarvitsee huomauttaa.

Myös musta on hassua, että täällä yksi sun toinen ottaa viestejä tosissaan. Esim. minunkin viestejäni on eräs täällä ottanut erittäin kirjaimellisesti. Mä en tätä niinkään ota vakavasti, mutta musta on vain niin turhaa alkaa selittämään täällä jostain kieliopillisista virheistä jossakin jutussa tai lauseessa. Esim. jos jengi täällä foorumilla diggaa Ejolea, josta en todellakaan pidä, ja selittää jonkun lauseen Ejolesta "Ejami on kohtalo"-tyyliin, en edes jaksa huomauttaa siitä, koska tiedän että se on ihan turhaa.

Toinen mikä mua ihmetyttää, on tuo mielipiteen vaihtaminen. (Ja tarkoitan tässä nyt monia foorumilaisia.) Ensin tykätään vaikka Safesta, mutta parin kuukauden päästä ei enää yhtään ja sitten pidetäänkin jo vaikka Lumista. En tajua tota ollenkaan logiikkaa, mutta en jaksa siitä alkaa valittaa, koska miksi pitäisi? Tosin olisi kyllä kiva kuulla jossakin ketjussa miksi mieli muuttui.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Emma » 23 Huhti 2010, 13:05

Kripe kirjoitti:No mutta mitä järkeä huomauttaa, jos sua ei haittaa kielioppivirheet? Eiköhän kaikki tajua että se on kieliopillisesti väärin, ilman että tarvitsee huomauttaa.

Ehkäpä ei mitään, nyt jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu vähän hölmöltä, mitä se olikin. Joskus minun on vain vaikea olla pätemättä jostain asiasta, vaikka se olisikin ihan turhaa. :) Yleensä siinä tilanteessa yritän kuitenkin sanoa sen ns. vitsinä (ja hahhah, joitain varmaan niin naurattaakin), en mitenkään vakavasti tai totisesti.

Kripe kirjoitti:Toinen mikä mua ihmetyttää, on tuo mielipiteen vaihtaminen. (Ja tarkoitan tässä nyt monia foorumilaisia.) Ensin tykätään vaikka Safesta, mutta parin kuukauden päästä ei enää yhtään ja sitten pidetäänkin jo vaikka Lumista. En tajua tota ollenkaan logiikkaa, mutta en jaksa siitä alkaa valittaa, koska miksi pitäisi? Tosin olisi kyllä kiva kuulla jossakin ketjussa miksi mieli muuttui.

Täytyy kyllä myöntää, että minulla tapahtuu tätä mielipiteen vaihtamista välillä. Tai minulla nyt ainakin taitaa siihen olla ihan hyvät syyt, esimerkiksi että joku ennen niin kiva hahmo on muuttunut todella ärsyttäväksi. Tai sitten jotkut parit, kuten vaikkapa EJami, ovat sellaisia, että välillä tykkään, välillä melkein inhoan. Siksi minun on vaikea sanoa, pidänkö ko. parista vai en, kun se ei ole niin yksinkertaista. Ristiriitaista kylläkin.
Mutta ymmärsin kyllä pointtisi.
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Avatar
Emma
Töissä Basic Blackissa
Töissä Basic Blackissa
 
Viestit: 519
Liittynyt: 20 Huhti 2007, 15:57

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Kripe » 23 Huhti 2010, 13:59

Emma kirjoitti:Täytyy kyllä myöntää, että minulla tapahtuu tätä mielipiteen vaihtamista välillä. Tai minulla nyt ainakin taitaa siihen olla ihan hyvät syyt, esimerkiksi että joku ennen niin kiva hahmo on muuttunut todella ärsyttäväksi. Tai sitten jotkut parit, kuten vaikkapa EJami, ovat sellaisia, että välillä tykkään, välillä melkein inhoan. Siksi minun on vaikea sanoa, pidänkö ko. parista vai en, kun se ei ole niin yksinkertaista. Ristiriitaista kylläkin.
Mutta ymmärsin kyllä pointtisi.

Siis joo, kyllä mä tietenkin ymmärrän, että välillä joku lempparipari/hahmo voi ärsyttää jonkun tyhmän juonikuvion takia, se on ihan luonnollista. :D Mutta sitä mä en tajuu et miten joku pari (esim. vaikka Max&Chelsea) voi muuttua hyvästä parista huonoksi kokonaan, etkä enää yhtään pidäkään joistain kohtauksista mistä pidit ennen jne. :D Tajusitko pointin? :D Musta se on vain jotenkin hassua. Esim. pidin Lumista ennen aivan hulluna, nykyään musta Lumi on ihan hyvä, ei toki yhtä hyvä kuin Ejami, mutta silti pidän niistä lukuisista jutuista mistä pidin ennenkin Lumissa. :D
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja talitintti » 23 Huhti 2010, 15:05

Offia:

Kripe kirjoitti:Toinen mikä mua ihmetyttää, on tuo mielipiteen vaihtaminen. (Ja tarkoitan tässä nyt monia foorumilaisia.) Ensin tykätään vaikka Safesta, mutta parin kuukauden päästä ei enää yhtään ja sitten pidetäänkin jo vaikka Lumista. En tajua tota ollenkaan logiikkaa, mutta en jaksa siitä alkaa valittaa, koska miksi pitäisi? Tosin olisi kyllä kiva kuulla jossakin ketjussa miksi mieli muuttui.

Nyt tämä tyttö on taas hieman ihmeissää ja kummissaan. Voisitko Kripe selittää minulle miksi mielipidettä ei saisi muuttaa (ei pahalla, jos olet jo vastannut siihen jossain, mutta minä en sitä huomannut). Eikö mielipide voi muuttua ihan pienistäkin asioista. Itse ainkain muutan mielipiteitäni välillä ehkä liiankin usein. Jos otetaan esimerkki Päikkäreistä niin en aluksi voinut sietää Cassieta, mutta loppua kohden hahmo oli jo mukava ja nykyään kaipaan tätä hahmoa todella paljon. EJ taas oli aluksi minusta kiinnostava hahmo, mutta nyt mielipiteeni on täysin toinen. Belle oli Kristenin aikaan suurimpia suosikkejani, mutta nykyään en voi sietää Belleä. Miksi en siis olisi saanut muuttaa mielipiteitäni näiden hahmojen kohdalla?

Edit: Köh.. Kripen pointti taisi olla tuossa edellisessä viestissä, mutta tulipa taas avauduttua. :) En kuitenkaan ole täysin samaa mieltä kanssasi tästä asiasta.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Kripe » 23 Huhti 2010, 15:59

talitintti kirjoitti:Nyt tämä tyttö on taas hieman ihmeissää ja kummissaan. Voisitko Kripe selittää minulle miksi mielipidettä ei saisi muuttaa (ei pahalla, jos olet jo vastannut siihen jossain, mutta minä en sitä huomannut). Eikö mielipide voi muuttua ihan pienistäkin asioista. Itse ainkain muutan mielipiteitäni välillä ehkä liiankin usein. Jos otetaan esimerkki Päikkäreistä niin en aluksi voinut sietää Cassieta, mutta loppua kohden hahmo oli jo mukava ja nykyään kaipaan tätä hahmoa todella paljon. EJ taas oli aluksi minusta kiinnostava hahmo, mutta nyt mielipiteeni on täysin toinen. Belle oli Kristenin aikaan suurimpia suosikkejani, mutta nykyään en voi sietää Belleä. Miksi en siis olisi saanut muuttaa mielipiteitäni näiden hahmojen kohdalla?

Edit: Köh.. Kripen pointti taisi olla tuossa edellisessä viestissä, mutta tulipa taas avauduttua. :) En kuitenkaan ole täysin samaa mieltä kanssasi tästä asiasta.

No en mä ole sitä odottanutkaan, että kaikki olisivat samaa mieltä kanssani, en todellakaan. :D Siis joo, Belle oli Kristenin aikaan yks mun lemppari myöskin, mutta näyttelijän vaihdon jälkeen en ole enää Bellestä pitänyt. Ja se siis on aika iso muutos, ja silloin se onkin tosi ymmärrettävää, tarkoitan tällä sitä, että siihen on selkeä syy; näyttelijä voi olla ihan erilainen esittämään jotakin juttuja, joista ennen olisi pitänyt, mutta näyttelijän takia ei pidäkään. Mutta tälläiset tapaukset kuten esim. että ensin joku on pitänyt Lumista tosi paljon ja nyt sitten Lumi on hirvittävä ja EJami paras, sitä mä en oikeesti tajua. Tajusitko pointtini? :) Siis eli miten mielipide voi muuttua, niin radikaalisti? Niinkuin tossa aiemmassa viestissä selitinkin, mä voin rehellisesti myöntää, että musta Lumi on edelleen ihan hyvä pari, ja pidän useista niiden kohtauksista, mutta Ejami on vain parempi. Toivottavasti tajusit, eikä mua ymmärretty nyt väärin, en mä ketään siitä ala syyttämään jos jollakin muuttuu tosi nopeasti ja usein mielipiteet, mutta se vaan musta on vähän erikoista. :)

Ja tosiaan tää on ihan offia koko juttu mutta menköön. :D
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Emma » 23 Huhti 2010, 19:25

Kripe kirjoitti:Siis joo, kyllä mä tietenkin ymmärrän, että välillä joku lempparipari/hahmo voi ärsyttää jonkun tyhmän juonikuvion takia, se on ihan luonnollista. :D Mutta sitä mä en tajuu et miten joku pari (esim. vaikka Max&Chelsea) voi muuttua hyvästä parista huonoksi kokonaan, etkä enää yhtään pidäkään joistain kohtauksista mistä pidit ennen jne. :D Tajusitko pointin? :D Musta se on vain jotenkin hassua. Esim. pidin Lumista ennen aivan hulluna, nykyään musta Lumi on ihan hyvä, ei toki yhtä hyvä kuin Ejami, mutta silti pidän niistä lukuisista jutuista mistä pidin ennenkin Lumissa. :D

Aivan, en minäkään sitä ymmärrä, että miten mielipide voikaan muuttua niin radikaalisti. Mutta eihän sellaisia tapauksia taidakaan olla kauheasti?

Ja offia pukkaa edelleen, mutta mitäpä pienistä. :D
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Avatar
Emma
Töissä Basic Blackissa
Töissä Basic Blackissa
 
Viestit: 519
Liittynyt: 20 Huhti 2007, 15:57

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja talitintti » 23 Huhti 2010, 22:30

Jatkan tuttua ja turvallista offaamista :)

Minä tavallaan ymmärrän mielipiteiden radikaalinkin vaihtamisen. Mitenkään sormella osoittamatta ketään, voi varmaan todeta, että täälläkin on varmasti sellaisia, jotka ovat vaihtaneet mielipidettän jopa suhteellisen radikaalisti eri hahmoista ja pareista (noin esimerkiksi allekirjoittanut).
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Kenestä ''EJ rakastaa Samia'' on turhankin vanha juttu?

ViestiKirjoittaja Kripe » 23 Huhti 2010, 23:36

Hei, vois jatkaa tätä keskustelua tossa Pari, josta mielipiteesi on muuttunut.-topicissa kun viestiä pukkaa tähän kokoajan lisää. :)

Mut joo, tää vielä tähän;

talitintti kirjoitti:Jatkan tuttua ja turvallista offaamista :)

Minä tavallaan ymmärrän mielipiteiden radikaalinkin vaihtamisen. Mitenkään sormella osoittamatta ketään, voi varmaan todeta, että täälläkin on varmasti sellaisia, jotka ovat vaihtaneet mielipidettän jopa suhteellisen radikaalisti eri hahmoista ja pareista (noin esimerkiksi allekirjoittanut).

Okei, voisin ottaa tähän erittäin hyvän esimerkin, jossa mä tajuan erittäin radikaalin mielenmuutoksen, nimittäin EJ:n suhteen. Ja tosiaan tämän kuuluisan Samin hyväksikäytön takia. Ymmärrän varsin hyvin tilanteen, jos joku sen jälkeen alkaa vihata jotakin hahmoa, ja tämähän on loistava esimerkki. Myös tollanen kiristäminen ja ahdistelu on ihan ymmärrettävää, mitä EJ teki Samille, on jo todellakin syy vihata häntä, ja muuttaa mieltään. :D
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Edellinen

Paluu Parit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron