Livekeikat

Yleistä keskustelua musiikista

Livekeikat

ViestiKirjoittaja talitintti » 02 Syys 2008, 21:28

Oletko ollut livekeikoilla? Millä keikoilla olet ollut ja minne tahtoisit?

Minä olen ollut kahdesti Yön keikalla Kuopion Viinijuhlilla ja nämä ovat olleet aivan loistavia keikkoja. Tänä kesänä olin eturivissä ja pikkasen ärsyttää kun toivekappale meni viereiselle naiselle, dääm. Keikan jälkeen sitten päästiin Ollin kanssa yhteiskuvaan ja sain kolmannen nimmarin. Vuosi sitten olin melko takana joten näkyvyys oli todella huono mutta Olli oli ihana. :)

Tänä kesänä oli myös Lauri Tähkä & Elonkerjuun keikalla joka oli hienoinen pettymys. Lauri Tähkä ei ottanut oikein minkäänlaista kontaktia yleisöön ja encorena oli ehkä yhtyeen huonoin kappale. Mikä oli hyvä niin yhtye esitti aika paljon vanhoja kappaleita jotka ovat parempia kun nämä uudet. Papukaija oli loistava livenä.

Vuosi sitten kesällä olin Sunrise Avenuen ja Irinan keikoilla ja olihan ne ihan hyviä. Irinan keikka nyt meni sillei vähä ohi kun en tunnistanut osaa kappaleista. Sunrisen kappaleet taas sitten osaan suunileen ulkoa niin se oli parempi. Sitten kun pääsi muutaman metrin päähän Samu Haberista niin se on jo aika kova juttu. :)

Tahtoisin vieläkin Yön keikalle, mutta jollekin konserttisali kiertueen keikalle. Myös ulkomaalaisista Fall Out Boy olisi loistava nähdä, 3 Doors Downin keikalle menisin jollei matka tulisi liian kalliiksi ja tietysti U2 oli aivan loistava nähdä livenä. Nämä nyt esimerkkinä.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

ViestiKirjoittaja :P » 06 Syys 2008, 22:41

Laivalla oli Meurman, vaikken hirveesti Kristianista välitä, kyllä siltä pari kappaletta tuli kuunneltua. Ois kiva päästä Abreun, Braskin tai jonkin Hemulin keikalla :D
Kuva

Kuva
Avatar
:P
Uusi asukas Salemissa
Uusi asukas Salemissa
 
Viestit: 220
Liittynyt: 11 Heinä 2008, 21:37
Paikkakunta: Kangasala

ViestiKirjoittaja HEIDI » 06 Syys 2008, 22:48

Minäkin haluaisin yön keikalle. Oon ollut kyllä kerran dingon keikalla ja sitten me starat areenalla Katri Helenan ja Jari sillanpään keikka oli kyllä mahtava.
Kuva
Avatar
HEIDI
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3292
Liittynyt: 07 Elo 2008, 23:08
Paikkakunta: Vaasa

ViestiKirjoittaja talitintti » 01 Helmi 2009, 14:10

Eilen olin Vuokatissa WinterBreak tapahtumassa, jossa esiintyi Chisu, Fintelligens, Negative ja CMX. Itse lähdin innokkaimmin katsomaan CMX:ää, mutta Fintelligenskin kiinnosti nähdä. Chisun keikka meni sivu suun koska olimme tyttöporukalla sopineet, että käymme ensin syömässä läheisessä ravintolassa, jossa sitten tuhlaantuikin niin paljon aikaa, että Chisu oli jo esiintymässä kun tulimme paikalle. Fintelligens oli aivan loistava livenä. Vaikka en kappaleista kovin montaa tunnistanut oli tunnelma aivan loistava. Negativeltä en suoranaisesti odottanut mitään ja siltikin se oli pettymys. En edes viitsinyt katsoa keikkaa loppuun vaan lähdin kavereiden kanssa baarin puolelle bongailemaan tuttuja ja toteamaan, että sama limu joka maksoi esiintymispaikalla 4 euroa maksoi baarissa kauniin hymyn. :) CMX oli sitten taas ihan asillinen, mutta kuitenkin ei millään pahalla, tunnelman osaltaan pilasi teinit, jotka vain riehuivat esiintymispaikalla. Jotenkin sellainen juoksentelu oli minusta äärettömän raivostuttavaa. Kuitenkin CMX oli hyvä vaikka tunnelma osaltaan oli huono ja kesken CMX:n keikan tajusin, että korkkarini olivat todella huonot pitkään seisomiseen ja jalkani olivat todella kipeät.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Cherry » 09 Huhti 2010, 13:03

- Negative (2006)
- Norher (2006)
- Ruisrock (2006) ---> Suburban Tribe, Negative, PMMP (nämä keikat eturivissä, ikimuistoista!), Don Johnson Big Band, The 69 Eyes, Hanoi Rocks, puolet Maija Vilkkumaan esiintymisestä (Olin yhden päivän, lauantai).
- Apulanta (2007)
- Enrique Iglesias (2009) Oli hyvät istumapaikat. :')
- Ruisrock (2009) ---> Children of Bodom, Slipknot, Disco Ensemble, Mew, CMX, The Sounds, Ladytron, Disturbed, Asa (Olin 2 päivää, pe-la). Apua...ei enää muista, että mitä tästä puuttuu...
- Deep Insight (2010) abiristeilyllä, eturivissä riehuttiin kaverin kanssa. :') Kim Heroldin keikan missasin, mut tuli heitettyy seuraavana päivänä high fivet. :'D

Haaveena ois nyt päästä tänä kesänä (30.7) Helsinkiin katsomaan Mikaa. Jos sais kaverin messiin, yksin en viitsi lähteä. Ruisrockiin ois taas kiva mennä, ainakin lauantaiksi. Kaveri täytyy sinnekin saada. :')

Mut täytyy todeta näistä koetuista keikoista sen verran, että Apulanta, Enrique Iglesias ja Deep Insight olivat sellaisia keikkoja, että ne tosissaan yllätti mut. En mitään näistä oikeen fanittanu. Apulantaa lähdin katsomaan pikkuveljen seuraksi (ei voinut 11.vuotiasta yksin sinne päästää). Oli törkeen kova ja energinen setti. Ainoastaan se harmitti, että ehkä aavistuksen liian lyhyt keikka. Ja joutui odottamaan kauan, että bändi aloitteli. Hyvät paikat meillä oli, ei sentään murskaannuttu massan alle, sen verran kova meno kyllä jossain vaiheessa oli, että ei ollu se murskaantuminen kaukana.

Enriquen biiseistä olin ihan tyksiny, lähettiin hetken mielijohteesta kaveriporukan kanssa keikalle. Lava oli tosi hieno ja Enrique käytti sitä lavaa paljon liikkumiseen, eli esiintyi tasapuolisesti (tai miten sen selittäis). Otti yleisön hienosti, pääsipä muutama onnellinen sinne lavallekin jutustelemaan ja lauleskelemaan miehen kanssa. Meillä oli tosi hyvä näkymä lavan keskelle ja aina välillä Enrique tuli siihen meidän viereen laulamaan. Lava oli periaatteessa sellainen v-mallinen. Ja sit siitä keskeltä lähti vielä "catwalk". Kyllä musta fani sen keikan jälkeen tuli. :lol:

Deep Insightilta olin kuullu vaan pari biisiä ja ihan tykkäsinkin niistä (Dangerous ja It Kills Me). Kaveri intoili enemmän ja jotenki sitten päädyttiin ihan eturiviin. Oli kova meno ja musta tuli fani. :'D Levyt piti heti hankkia. Parhaiten jäi tietysti se mieleen, kun bändin laulaja Jukka tarttui mua kädestä kiinni ja olinkin ainoa jonkä käteen hän tarttui (pakko leijua tällä vielä pari vuotta xD). Tax Freessä oli hauska törmätä bändiläisiin seuraavana aamuna. :'D

Slpiknot viime kesänä Ruississa oli kanssa jotain aika uskomatonta ja unohtumatonta. Piti lähteä kaverin kanssa sieltä keskeltä pois, kun siellä ei saanut henkeä ja osa porukasta oli aika aggressivisia. Pomppivat melkeen toisten ihmisten päälle. Katsottiin sitten taaempaa ja olihan se huikeeta menoa. Aiheuttihan se yleisömassa sen "maanjäristyksenkin" siellä Ruissalossa.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja talitintti » 10 Huhti 2010, 22:47

Olen niin katkera Musen keikan takia. Heti kun tieto Musen keikasta tuli kaveri laittoi viestiä, että tuonnehan hankitaan liput maksoivat ne mitä tahansa. Kumpikin olimme varautuneet henkisesti siihen, että heti kun liput tulevat myyntiin olemme pommittamassa lippupalvelua (oli töissä millainen tilanne tahansa, minä nauroinkin, että huonolla tuurilla olen istunnossa kun liput tulevat myyntiin ja siltä on hiukka huono lähteä minnekään soittelemaan), mutta sitten tarkistimme sen keikkapäivän. Se on maanantai. Miksi miksi miksi?! Minä asun Savossa eikä täältä lähdetä ihan päivän reissulle Helsinkiin ja olinkin varautunut siihen, että jos keikka on esimerkiksi sunnuntaina ottaisin maanantain vapaaksi ja matkustaisin silloin Varsinais-Suomessa asuvan kaverin luota takaisin Savoon. Nyt kuitenkin kun keikka on maanantai olisin joutunut ottamaan kaksi päivää vapaaksi ja koska lomapäiviä ei ole mitenkään rutosti jaossa päätimme, että Muse taitaa jäädä tältä kertaa kokematta. En edes osaa sanoa miten paljon harmittaa kun en päässyt sinne. Jos vain päivä olisi ollut parempi niin olisin varmasti ollut siellä.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Emma » 16 Huhti 2010, 16:31

Itse olin Apulannan keikalla viime kesänä, oli todella mahtava meno! Soittivat paljon niitä radiossa kuultuja biisejä, mutta myös niitä tuntemattomampia, joten oli kivan monipuolista. Aikamoisena Apis-fanina osaan muutenkin moniin kappaleisiin sanat ulkoa, joten oli hienoa olla kunnolla menossa mukana. Ja voi, miten hyvin ne vetääkään livenä!
Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Avatar
Emma
Töissä Basic Blackissa
Töissä Basic Blackissa
 
Viestit: 519
Liittynyt: 20 Huhti 2007, 15:57

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Cherry » 07 Maalis 2012, 20:59

Vähän päivitystä listaan. Deep Insgiht on nähty toisen kerran ja Cheek myös omalla keikallaan. Nyt on myös Mikan keikka koettu silloin heinäkuussa 2010 ja oli tosi mahtava meininki. Lämppärinä Cristal Snow. :roll:
Enrique Igleasiaksen näin toistamiseen Turussa huhtikuussa 2011 ja huhtikuussa oli myös Rähinä live eli Rähinä recordsin räppäreiden show. Kesällä 2011 Ruisrock, jossa tuli nähtyä mm. CMX, Paramore, Hurts, The Prodigy (mieletön reivimeno, porukka jorasi ihan hulluna), Paleface, Jenni Vartiainen ja mitähän niitä vielä oli. Ei edes muista kaikkia.

Tulevana kesänä tulee ainakin mentyä Turkuun Aura festeille (voitin liput molemmille päiville itselleni ja avecille). Hip hop festivaalit kyseessä.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Cherry » 28 Elo 2012, 20:44

Elokuun alkupuolella olin tosiaan Aura Festeillä, kuten edellisessä viestissä kerroin meneväni. Pienet festarit, pidettiin toista kertaa. Ensi vuonna pidetään jäljeen ja festarit pyrkivät kasvamaan pikkuhiljaa. Tykkäsin kovasti. Oli hauskaa ja esiintyjät suurimmaksi osaksi kiinnostavia. Parhaimmat ehdottomasti JVG ja Paleface, joka räppää vähän ikävämmistäkin asioista mielenkiintoisella otteella.

Mutta nyt on pakko hehkuttaa, että eilen olin Lady Gagan keikalla. Oli ihan mieletöntä miten nöyrä tämä nainen on ja miten paljon hän puhelee yleisölle ja ottaa yleisön huomioon. Ihmisiä pääsi tuttuun tapaan Monster Pittiin (niille, jotka jonottivat) ja muutamat onnekkaan backstagelle. Backstagelle pääsi myös kaksi tyttöä, toinen oli aika pieni. Ensin Gaga pyysi heitä viimeisen biisin ajaksi lavalle ja kyllä siellä oli yleisö ihan tippa linssissa, niin kauniisti hän puhui heille unelmien tavoittelusta. Ei ollut ollenkaan kliseistä, vaikka monesta siltä voi kuulostaakin. Kyllä itsekin siellä hieman itkin liikutuksesta ja siitä onnesta, että olin näin upealle keikalle päässyt! Hän kuulostaa kyllä huikealta livenä, ei tule playbackina. Arvostukseni senkun vain kasvoi.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Shelle` » 19 Loka 2012, 18:47

Oon ollu aika monessa eri paikassa katsomassa eri artisteja, mutta viimesin keikka oli Lahden yöt viime kesänä, missä esiintyi Chisu, Popeda, Yö. Chisua varten sinne lähdettiin mutta kuunneltiin kyllä nuo muutkin, vaikken hirveästi Popedasta enkä Yö yhtyeestä diggaile. Rakastan keikoilla käymistä.
Viimeksi muokannut Shelle` päivämäärä 03 Elo 2015, 12:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Cherry » 22 Loka 2012, 20:58

Keskiviikkona alkaa lipunmyynti The Killersin helmikuiselle Suomen keikalle. Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiin menossa!!! :D
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Livekeikat

ViestiKirjoittaja Cherry » 09 Elo 2013, 14:32

^The Killersin keikka tuli tosiaan koettua ja oli mahtavaa. :) Oli mulle yksi must see bändeistä. Nyt oikeastaan taitaa olla enää Coldplay ja Eminem listalla, jotka tahtoisin todella kovasti nähdä. Toki muitakin mielelläni, mut nuo on ne suurimmat unelmat.

Tänään lähden taas Aura Festeille. Tällä kertaa olen vain tämän päivän. Huomenna olisi Cheek, harmittaa, mut en saanu kaveria mukaan (osa on Flow-festareilla ja osa töissä) ja en jaksa yksin siellä heilua. Mut yks toinen kaveri lupas tulla töiden jälkeen mun kanssa jokirannalle kuuntelee Cheekiä. :) Hän ei viitsinyt maksaa lipusta vain Cheekin keikan takia ja olihan se ymmärrettävää.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.


Paluu Musiikki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron