Penkkiurheilu / keskustelua urheilusta

Sana on vapaa kohtuuden rajoissa

Penkkiurheilu / keskustelua urheilusta

ViestiKirjoittaja talitintti » 30 Tammi 2011, 00:22

Seuraatko joitain urheilua? Mitä lajeja ja mitkä joukkueet/ketkä ovat suosikkejasi? Kuinka seuraat?

Itse seuraan pääasiallisesti vain paria lajia ja yleisellä tasolla sitten useampiakin. Näin talvella tulee seurattua mäkihyppyä, jota olen ryhtynyt seuraamaan aivan suhteellisen pienestä pitäen, koska kaikki perheestämme seuraa sitä. Meillä kuitenkin kaikilla taitaa nykyään olla eri kannatettavat, joten pientä kilpailuhenkeä saadaan myös kotisohville kun kinaamme siitä kenen se voitto olisi pitänyt saada. Itse kannatan Itävaltaa ja erityisesti Morgensternia ja Schlierenzaueria, jotka olen molemmat saanut tavata ihan ihkaelävänä. Mäkihyppyä olen käynyt katsomassa ainoastaan neljästi hyppyrin juurella, joka on aika pieni luku siihen nähden, että olen kasvanut käytännössä Puijon naapurissa. Kerran olen käynyt hyppyjä katsomassa Kuusamossa Rukalla ja ainakin kolmesti Kuopiossa Puijolla. Muuten kisat tulee seurattua kotoa ja tarkkailtua joidenkin hyppääjien nettisivuja. Mäkihypyn liäsksi talvella seuraan jollain tasolla hiihtoa, yhdistettyä ja alppilajeja, mutta näitä en seuraa sen suuremmalla kiinnostuksella, mutta katson jos ei ole parempaa tekemistä.

Kesällä puolestaan pääkiinnostuksen valtaa pesäpallo, johon hurahdin totaalisesti kun asuin Kainuussa ja sain elää sitä pesäpallohuumaa parin vuoden ajan. Olen siis yksi niistä kahjoista, jotka lauloivat Nälkämaan laulua kun Sotkamon Jymy voitto mestaruuden syksyllä 2009 ja olin myös poikien mestaruusjuhlissa. Suosikkini siis on Sotkamon Jymy, jossa olen jo toisenpolven kannattaja kun isäni kannattaa myös Jymyä. Koska kiitos Nelosen pesäpalloa näytetään televisiosta aivan törkeän vähän niin koetan mahdollisuuksieni mukaan mennä katsomaan pelejä katsomoihin. Lähinnä kierrän juuri Superpesiksessä Jymyn pelejä, mutta olen käynyt katsomassa myös alempien sarjojen pelejä. Kesällä "tavallaan seurattaviin" lajeihin kuuluu yleisurheilu, jota katson televisiosta silloin tällön ja käyn perinteisesti katsomassa kotikylässäni järjestettävät Eliittikisat. Kesälajeista epäsäännöllisessä tarkkailussa on myös jalkapallo, jota katson ainoastaan suurempien kisojen ajan. Jalkapallo on myös niitä lajeja, joista saamme perheemme kesken keskusteluja aikaiseksi kun lajia seuraavat perheenjäsenet kannattavat eri maita. Viime MM-kisojen aikana minä vein pisimmän korren kun minun kannattama Espanja voitti ja pienennä kettuiluja kannoinkin Espanjan reissulta kotiin pelipaidan. :) Tarkoitus olisi ollut tuoda veljelle kopio palkintopokaalista, mutta ajattelin sen olevan Hollantia kannattaneelle veljelleni turhan raakaa.

Epäsäännöllisen säännöllisesti sitten tulee seurattua judoa, jota itsekin harrastin vuosikausien ajan. Lähinnä judokisoissa käynti kyllä menee siihen, että tasaa tiedot kavereiden kanssa ja hokee sitä, että "kyllä minä joskus vielä palaa matolle, mutta hoidetaan entiset vammat nyt kuntoon". Judon kohdalla pitää todeta se legendaarinen lausahdus "rakkaudesta lajiin", koska olen edelleen mukana entisen seurani toiminnassa ja olen ollut mukana järjestämässä sen tapahtumia sekä vedin junnukurssia lukion ajan omien treenien lisäksi saamatta siitä muuta kuin hyvin mielen.

Edit: Muutin hieman otsikkoa
Viimeksi muokannut talitintti päivämäärä 01 Helmi 2011, 01:24, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Ejfan » 30 Tammi 2011, 00:33

Minä seuraan melkein kaikkea urheilua. Mikä ei ole yhtään outoa, sillä olenhan kasvanut urheiluhullussa perheessä.
Tällä hetkellä seuraan lähinnä vain mäkihyppyä ja jääkiekkoa. Mäkihypyssä kannatan tietysti Suomalaisia vaikka ne ovatkin aika huonoja tällä hetkellä.
Lempi sm-liiga joukkueeni on Helsingin Jokerit. Käyn otteluissa n.5 kertaa kaudessa. TV:stä sitä ei edes tule, kun en ole ottanut maksukanavia.
Sveitsin liigassa lempi joukkueeni on Lugano ja NHL:ssä Carolina.
Jalkapalloakin tulee seurattua. Varsinkin Englannin liigaa, jossa minulla on jopa kaksi lempi joukkuetta, Chelsea ja Manu.
On kiva veikata lauantaisin vakiota ja katsoa miten monta meni oikein. Paras tulokseni on 11/13
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja talitintti » 30 Tammi 2011, 00:47

Hei, nostit esiin sen mitä minä olen kironnut useaan otteeseen viime kesänä eli maksukanavat ja urheilun siirtämisen sinne. Esimerkiski pesäpallon suorat lähetykset siirrettiin maksukanaville ja kun ei viitsi käytännössä yhden lajin takia hankkia maksukanavia niin sitten siitä kärsitään. Onko se sinusta oikein? Itse olen törmännyt usein lehdissä kirjoitteluun siitä, että urheilua käytetään tavallaan sisäänheittotuotteena kanavapaketeille kun useat suomalaiset seuraavat urheilua ja tahtovat nähdä muutakin kun koosteet ja tulokset. Minusta se on kuitenkin aivan järjetöntä viedä kaikki urheilu maksukanaville kun kaikki eivät tahdo maksukanavia, kuten en esimerkiksi minä.

Jääkiekko on laji, jota minä en seuraa käytännössä ollenkaan. Kuopiolaisena luonnollisesti tulee tietää missä Kalpa menee, mutta koska silläkään ei mene niin lujaa, että siitä kehdattaisi toreilla puhua niin se siitä. Työhuoneeni ikkunasta kyllä näkyy Kalpan kotihalli ja nään usein työmatkoilla eri seurojen pelaajia, mutta kun en lajia seuraa niin en tiedä keille kiroa kun he vievät venytellessään koko kävelytien. :)
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Ejfan » 30 Tammi 2011, 01:42

talitintti kirjoitti:Hei, nostit esiin sen mitä minä olen kironnut useaan otteeseen viime kesänä eli maksukanavat ja urheilun siirtämisen sinne. Esimerkiski pesäpallon suorat lähetykset siirrettiin maksukanaville ja kun ei viitsi käytännössä yhden lajin takia hankkia maksukanavia niin sitten siitä kärsitään. Onko se sinusta oikein? Itse olen törmännyt usein lehdissä kirjoitteluun siitä, että urheilua käytetään tavallaan sisäänheittotuotteena kanavapaketeille kun useat suomalaiset seuraavat urheilua ja tahtovat nähdä muutakin kun koosteet ja tulokset. Minusta se on kuitenkin aivan järjetöntä viedä kaikki urheilu maksukanaville kun kaikki eivät tahdo maksukanavia, kuten en esimerkiksi minä.

Minusta se on kamalaa rahastusta. Kun tv:een katsominen maksaa muutenkin niin paljon pitää olla tv:n lisäksi digiboxi, sähkö ja tv-lupa ja sitten pitäis vielä maksaa siitä, että näkisi urheilua. Ei ole kyllä reilua. Ymmärrän mä toisaalta niidenkin näkökannat jotka ei seuraa urheilua, mutta Suomi on urheilu hullua kansaa ja silloin tv:stä pitäisi näkyä suosituimpia lajeja ilmaiseksi. 30€ kk muutamasta kanavasta on kohtuutonta, kun ei niitä kumminkaan tule katsottua koko ajan, jotta se kannattaisi. Olisi kohtuullista, että suoria lähetyksiä tulisi edes viikon loppuisin tai aina välillä.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Kripe » 30 Tammi 2011, 16:26

Mä seuraan aika vähän urheilua. Kun katson, katson mäkihyppyä tai jääkiekkoa. Harmi vain, ettei SM-liigapelejä näy ilmaisilla kanavilla. :( Olen ehdoton Jokerit-fani, ja olen kannattanut Jokereita ihan pienestä pitäen. MM-kisoja tulee lätkässä katsottua useinkin, mutta lähinnä vain Suomen pelejä. Ja kaikessa urheilussa kannatan tietty suomalaisia. Välillä tulee kesäisin myös katsottua yleisurheilua.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Ejfan » 30 Tammi 2011, 17:36

Kripe kirjoitti: Harmi vain, ettei SM-liigapelejä näy ilmaisilla kanavilla. :( Olen ehdoton Jokerit-fani, ja olen kannattanut Jokereita ihan pienestä pitäen

Kiva löytää täältä toinen Jokerit fani. Onko sulla kaikkien aikojen lempi Jokerit pelaajaa? Minun suosikit ovat Glen Metropolit, Teemu Selänne ja Ville Peltonen.
Oletko kenties menossa katsomaan 5 helmikuuta olympia stadionille Jokerit-Hifk matsia? Narikkatorilla on kanssa ensi viikolla joku siihen liittyvä tapahtuma.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja talitintti » 01 Helmi 2011, 01:20

Kripe kirjoitti:Ja kaikessa urheilussa kannatan tietty suomalaisia


Tässä minä olen erittäin epäsuomalainen, koska minä kannatan harvassa lajissa suomalaisia. Enemmänkin sanon olevani realisti ja voittajien puolella kun eihän suomalaiset kuitenkaan pärjää. :)

Ihana viikonloppu mäkihypyn kannalta ja ihanat tahtojen taistelut kun minä ja isäni hieman keskusteltiin kenen se voitto pitää ottaa. Isäni siis kannattaa Ammania ja minä Morgia ja kumpikaan ei varmasti vaihda mielipidettään. No Amman veti pidemmän korren, mutta kuten isälle tokaisin, katsotaan sitten Oslossa kuka siellä korkeimmalla seisoo. Ei ainakaan Amman, joka vaikka seisoisi korokkeella on silti matalimmalla, koska se ihminen on oikeasti todella lyhyt (jos minä joudun katsomaan miestä alas niin ei voida puhua pitkästä miehestä). Minusta tässä kuvassa on jotain todella huvittavaa. Poikkeuksena edelliseen, kuopiolaisena täytyy olla erittäin ylpeä oman kylän pojista! Mahtavaa.

Ejfan kirjoitti:On kiva veikata lauantaisin vakiota ja katsoa miten monta meni oikein. Paras tulokseni on 11/13


Minä en ihan rehellisesti sanoen pysty veikkauksiin, koska en pysty arvioimaan tuloksia tarpeeksi realistisesti. Arvioisin kuitenkin aina tuloksia hieman väritettyjen lasien läpi ja ehkä uskon liikaa omien suosikkien pärjäämiseen.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Penkkiurheilu / keskustelua urheilusta

ViestiKirjoittaja Kripe » 01 Helmi 2011, 14:58

Ejfan kirjoitti:Kiva löytää täältä toinen Jokerit fani. Onko sulla kaikkien aikojen lempi Jokerit pelaajaa? Minun suosikit ovat Glen Metropolit, Teemu Selänne ja Ville Peltonen.
Oletko kenties menossa katsomaan 5 helmikuuta olympia stadionille Jokerit-Hifk matsia? Narikkatorilla on kanssa ensi viikolla joku siihen liittyvä tapahtuma.


Ville Peltonen on taitaa olla suosikkini. :) Olisihan niitä muitakin, mutta Peltonen ehkä se "lempparein". En ole vielä ainakaan varannut lippuja, mutta jos niitä on vielä jäljellä ja saan ystäväni mukaan, menen ehdottomasti! :)
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Kripe » 01 Helmi 2011, 15:04

talitintti kirjoitti:
Kripe kirjoitti:Ja kaikessa urheilussa kannatan tietty suomalaisia


Tässä minä olen erittäin epäsuomalainen, koska minä kannatan harvassa lajissa suomalaisia. Enemmänkin sanon olevani realisti ja voittajien puolella kun eihän suomalaiset kuitenkaan pärjää. :)


Mulla taas on niin, että ehdottomasti kannatan omaa kotimaata, pärjäsi sitten lajissa tai ei. Toki häviäminen harmittaa jos Suomi/suomalaiset häviää, mutta musta voitto ei ole tärkeintä. Tärkeintä on se että kannustaa "omiaan". :) Mutta mielipiteitähän on monia, ja tässä me selkeästi olemme eri mieltä. :) Monet ystäväni kyllä ovat kovia Morgi-faneja ja kannattavat ylipäänsä Itävaltaa mäkihypyssä, joten olen hyvin tottunut tähän. :D

Ainiin, unohdinpa mainita, että jos joskus erehdyn katsomaan MM-futista, kannatan Espanjaa. :)
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Ejfan » 01 Helmi 2011, 16:55

Kripe kirjoitti:Ainiin, unohdinpa mainita, että jos joskus erehdyn katsomaan MM-futista, kannatan Espanjaa. :)

Minä kannatan tietysti eniten Englantia, mutta myös Saksaa ja Italiaa.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja talitintti » 01 Helmi 2011, 17:06

Monet ystäväni kyllä ovat kovia Morgi-faneja ja kannattavat ylipäänsä Itävaltaa mäkihypyssä, joten olen hyvin tottunut tähän.


Minusta oli huvittava kun joskus mäkiviikon aikana Matti Hautamäeltä kysyttiin Savon Sanomien haastattelussa sitä mikä tekee Morgista niin suositun niin tämä vastasi, että Morgi on häntä viisi vuotta nuorempi. :) Masa on 29-vuotias ja Morgi 24, kun taas esimerkiksi Schlierihän on lähes juniori kun hän on vasta 20-vuotias, vai 21 en olekaan nyt ihan varma.

Minä olen niin katkera kun kukaan ei suostu sponsoroimaan minulle Morgipipoa. Kaikki ovat jo varmasti kuunnelleet kyllästymiseen asti viimeisten parin vuoden ajan minun ruinaamista miten Morgin pipo on n-i-i-n tyylikäs. Nyt mäkiviikkojen aikana sitten äiti kysyi ilmeisesti haaveenaan saada minut hijenemään voiko tuon pipon tilata jostain. Tarkistin sitten ja kyllä voi tilata. Pipolla on vaan hintaa suunileen 60 euroa plus toimituskulut Itävallasta. Jostain syystä kukaan ei ole halukas hankkimaan minulle tuota pipoa. :)

Edit; Miten muuten yleisesti teillä löytyy fanitavaraa? Itselläni on Jymyn muki ja pinssi, joka on ollut laukussani jo parisen vuotta. Lisäksi minulla on nuo jo mainitsemani Espanjasta ostamani Messin pelipaita ja MM voiton muki sekä Schlieri mukikin löytyy kaapista sekä tavallaan fanikrääsää on kehystetyt nimmarit Mogrilta, Schlieriltä (kaksi kappaletta), Koffilta ja Wuffilta sekä Ammanilta, joka ei ole kyllä esillä. :)
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Penkkiurheilu

ViestiKirjoittaja Ejfan » 02 Helmi 2011, 18:51

talitintti kirjoitti:Edit; Miten muuten yleisesti teillä löytyy fanitavaraa? Itselläni on Jymyn muki ja pinssi, joka on ollut laukussani jo parisen vuotta. Lisäksi minulla on nuo jo mainitsemani Espanjasta ostamani Messin pelipaita ja MM voiton muki sekä Schlieri mukikin löytyy kaapista sekä tavallaan fanikrääsää on kehystetyt nimmarit Mogrilta, Schlieriltä (kaksi kappaletta), Koffilta ja Wuffilta sekä Ammanilta, joka ei ole kyllä esillä. :)

Mulla on kaikkea Jokerit kamaa. Kuten pelipaitoja, lippuja, lippahattu, kolitsi ja myös Chelsean yksi pelipaita. isällä on Englannissa David Beckhamin nimikirjoituksella varustettu Englannin pelipaita.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Penkkiurheilu / keskustelua urheilusta

ViestiKirjoittaja talitintti » 01 Maalis 2011, 00:29

Ensi viikonloppuna taitaa tapahtua pienoinen ihme kun menin lupaamaan veljelleni, joka on Kalpan kannattaja , että lähden hänen seurakseen katsomaan Kalpan peliä Kuopioon jos hän tulee tänne. Juuri kyllä huomasin, että jos lähden Niiralan monttuun niin jäisin paitsi mäkihypystä, josta itse kuitenkin nautin huomattavasti enemmän mitä jääkiekosta. :) Toisaalta olen edellisen kerran käynyt katsomassa jääkiekkoa joskus 90-luvun alkupuolella, joten ehkä pienoinen päivitys voisi olla paikallaan.

Oslon MM-kisat, mitä olette mieltä tähän astisesta?

Ei varmaankaan tule kellekään yhtään minun viestejä seuranneelle tai muokkauksieni kohteita tunnistavalle yllätyksenä, että minä ole ollut erittäin tyytyväinen ja iloinen kisojen alkuun. Pienoinen pettymys on ollut Schlierin hieman ponnettomat hypyt pienestä mäestä, mutta minä luotan siihen, että hän pääsee taas tutummille sijoille kun päästään isompaan mäkeen. Itse olen edelleen sitä mieltä, että Morgilla on mahdollisuus viedä kaikki neljä kultaa mukanaan Itävaltaan. Luin joukkuemäen jälkeisiä haastatteluja ja nauroin tälle Morgin kommentille: "The king said to me: "Nice to see you again". And I replied:"I hope we meet again at the large hill"..

Suomlaisisten saavutukset eivät ole ennen tätä päivää hirveämmin sykähdyttäneet. Vaikka en suuremmin hiihdosta välitä niin olihan se pakko hinautua television eteen kun suomalaisilla oli niin hyvät asetelmat hiihdon alussa ja olihan se sitten lopuunkin hyvä suoritus. Eniten tietysti harmittaa Happosen tilanne, koska itse luotin suuresti siihen, että hän olisi voinut räväyttää isossa mäessä.
Viimeksi muokannut talitintti päivämäärä 02 Maalis 2011, 01:05, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Penkkiurheilu / keskustelua urheilusta

ViestiKirjoittaja Ejfan » 01 Maalis 2011, 19:11

No saihan Suomi kullan. En olisi kyllä ikinä uskonut, että Matti Heikkinen voittaa kultaa. Mutta aivan mahtava yllätys. Hyvä Matti!

Mun mielestä Itävallan on turha edes hypätä mäkeä, kun he voittavat aina kumminkin. Itävalta voitais suoraan laittaa voittajaksi.
Aika tylsää, että Itävalta voittaa aina :evil:
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Penkkiurheilu / keskustelua urheilusta

ViestiKirjoittaja talitintti » 01 Maalis 2011, 23:58

Eihän se Itävallan voitto niin varma ollut. Marginaalia Norjaan oli vain 25 pistettä, eli jos Schlieri olisi kaatunut toisen hyppynsä niin voitto ei olisi ollut niinkään varma. Itse ainakin kirosin ja huusin kun näytti siltä, että Schlieri kaatuu, koska kisa oli niin tiukka, että kaatumiseen ei olisi ollut varaa. Sekä toisaalta pitäähän muistaa se fakta, että pojan polvi on kuntoutunut edellisestä onnettomuudesta vasta parisen kuukautta sitten, eli tilanne olisi voinut olla todella kinkkinen.

Pakko myöntää, että taas tänään pääsykoekirja sai tyytyvä olemaan sivussa kun jäin tuijottamaan hiihtoa. Aivan uskomaton hiihto Matilta ja ei voi kun olla iloinen hänen puolestaan. Minäkään en suoranaisesti uskonut miesten tuovan mitalia, mutta ei voi valittaa. Onnea mestarille!

Edit: Aivan pakko laittaa tämä video tänne. Aivan ihan nelikko, ei voi muuta sanoa (paitsi sen, että olen hieman kateellinen tuolle likalle, joka videolla on). Suoraan sanoen ihmettelen suuresti, että palkintojen jako onnistui heidän osaltaan niinkin sujuvasti kun se meni, koska tuskin Kofin lisäksi kukaan kukaan keskittyi hetkeäkään selostukseen.



Edit vol 2. En viitsi nyt tehdä tuplapostausta täysin turhan viestin takia. :) Voi prk että oli jännä ja hieno kisa tänään (3.3.2011). Meillä oli sinänsä huvittavia tilanteita kotona kun äiti laski jääkö hypyt Matti Hautamäen hyppyjen alle ja minä laskin jääkö hypyt Gregor Schlierenzauerin alle. Kumpikin julistimme aina ei riitä, ei riitä ja lopulta totesimme, että taidamme tarkkailla hyppyjä hieman eri näkökannalta. Olihan tuo aivan uskomatonta miten Schlieri hyppäsi mestaruuteen ja kyllä huomasi, että hän todella oli liikuttunut voitostaan. Toisin kun Morgi ei näyttänyt olevan kovin tyytyväinen hopeaan. Ei nimittäin miestä pahemmin hymyilyttänyt kukituksessa. :) Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää ilta ja jäädä odottamaan viikonloppua ja joukkekisaa.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron