Opiskelu ja koulu

Sana on vapaa kohtuuden rajoissa

Opiskelu ja koulu

ViestiKirjoittaja talitintti » 21 Touko 2009, 23:38

Tämä aihe on monella käymälläni foorumilla saanut paljon keskustelua, katsotaan saako se täälläkin samanlaista keskustelua. Keskustellaan siis opiskelusta, koulun käynnistä ja tulevaisuuden haaveista opinnollisesti.

Itse olen siis opiskelen nyt toista vuotta ammattikorkakoulussa liiketalouden koulutusohjelmassa tradenomiksi, pääaineena oikeudelliset opinnot ja kaiken tämän voisin lyhentää siihen, että opiskelen oikeustradenomiksi. Aiemmista opinnoistani sen verran, että olen kevään '07 ylioppilas. Lukioon meno oli minulle todella yksinkertainen ratkaisu osaltaan siksi, että en tiennyt vielä tuolloin mitä tahdon tulevaisuudessa tehdä työkseni, toisaalta siksi, että tahdoin valkolakin ja suorittaa ylioppilastutkinnon. Lukiota en jälkikäteen ajatellen kokenut kovinkaan ahdistavaksi tai hankalaksi paikaksi, siellä oli ihana opiskella ja kaipaan monia asioita lukiosta. Ylppäreissä kirjoitin äidinkielen, pitkän matikan, B-ruotsin, A-englannin ja reaaleista psykologian ja yhteiskuntaopin. Lukion jälkeen hain kolmeen paikkaan, joista jokainen oli liiketalouden ko. Pääsin kirkkaasti ensimmäiseen paikkaan, jonne hain ja sitten alkoikin jänskääminen saanko sen pääaineen jonka haluan. Päätimme siis pääaineet vasta ensimmäisen vuoden lopulla ja minä olin päättänyt, että jos en saa juridiikkaa pääaineekseni pakkaan taas rojuni ja haen siirtoa toiseen kouluun, niin paljoa minä en Kainuuseen ehtinyt rakastua, että tahtoisin huvikseni sinne jäädä. Sain juridiikan pääaineekseni ja tavarat pysyivtä samassa tutussa kämpässä eikä siirtoa tarvinnut hakea. Nyt opintoni ovat aivan loppusuoralla, alan syksyllä opinnäytetyön tekemisen ja tammikuussa lähden harjoitteluun, joka kestää viisi kuukautta ja suunnitelmieni mukaan sen jälkeen käyn koulullani hakemassa vain todistukseni. Syksylle minulle jää vain kaksi kurssia, joten jos olisin ollut fiksu olin voinut lähteä harjoitteluun jo syksystä, mutta ennakkoon valmistumisen idea syttyi mielessäni hieman liian myöhään enkä saanut näitä pakollisia kursseja suoritettua. Kuitenkin valmistunhan minä puolivuotta etuajassa, joten ihan kiitettävä saavutus sekin on.

En millään jaksa uskoa, että tämä jäisi minun viimeiseksi koulutuksekseni. Minulla on ollut pitkään suuri haave päästä opiskelemaan lakia, joka sinällänsä hieman tyydyttyi tällä koulutuksella, mutta ei se vielä ihan täyttynyt unelma ole. Haaveilen oikikseen pääsystä ja olenkin pyöritellyt päässäni hurjia ajatuksia oikikseen hakemisesta sen jälkeen kun olen valmistunut. Pitää katsoa mitä ajattelen alasta sen jälkeen kun olen valmis ja suorittanut harjoitteluni (toivottavasti) jollekin oikeudellisen alan toimijalle. Aionkin hakea harjoittelemaan käräjäoikeuteen sekä hovioikeuteen, joten niissä ainakin pääsisin oikeudellisiin piireihin mukaan.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron