Viimeisin näkemäsi elokuva?

Oletko juuri nähnyt mahtavan elokuvan? Kerro siitä muillekin

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Sam » 23 Marras 2013, 23:51

Katsoin eilen Bridegroom -nimisen dokumentin/ elokuvan. Kyseinen filmi perustuu tositapahtumiin, jossa Tom Bridegroomin ja Shane Bitney Cronen täydellinen rakkaustarina päättyy traagisesti Bridegroomin pudottua katolta ja menehdyttyä.

Tom ja Shane löysivät toisensa ja rakastuivat. Yhdessä he ehtivät olla yli kuusi vuotta kunnes Tom menehtyi traagisesti. Tomin vanhemmat eivät tienneet hänen homoudestaan ennen kuin hän kertoi sen heille jouluna 2010. Hänen vanhempansa olivat raivoissaan ja sanoivat että hänen olisi pitänyt kertoa aikaisemmin jotta hänet oltaisiin saatu hoitoon. Hänen isänsä myös mm. uhkasi häntä aseella. Tom lähti pian tämän jälkeen takaisin Shanen luokse. Myöhemmin Tomin menehdyttyä hänen Äiti tuli hakemaan Tomin ruumiin, ja lupasi pitää yhteyttä Shaneen, mutta näin ei koskaan tapahtunut. He eivät ole olleet yhteydessä toisiinsa vielä tähänkään päivään mennessä. Shanelle ei kerrottu Tomin hautajaisten päivämäärää, ja vaikka hän sai sen tietää joltain Tomin ystävältä, ei hän kuitenkaan ollut tervetullut hautajaisiin. Hänelle soitettiin hautajaispäivänä ja sanottiin että jos hän ilmestyisi sinne hänen kimppuunsa hyökättäisiin. Tämä on varmaan kaikkein sydäntäsärkevintä koko tarinassa.. :(

Vuosi Tomin kuoleman jälkeen Shane julkaisi "IT COULD HAPPEN TO YOU" (Se voisi tapahtua sinullekin) videon YouTubessa, joka levisi nopeasti maailmanlaajuisesti. Tämän jälkeen häneen otettiin yhteyttä elokuvantekijöiden toimesta ja kyseisen tarinan pohajlta tehtiin elokuva/ dokumentti joka ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna. Jos täällä on halukkaita katsojia, voitte katsoa sen täältä.

Itse törmäsin Shanen julkaisemaan videoon melkein heti sen julkaisun jälkeen ja olin innoissani kun kuulin että siitä oltiin tekemässä myös dokumentti. Kannattaa varautua nenäliinojen kanssa jos aikoo katsoa koska itse itkin ensimmäisen kerran jo 30 sekunnin jälkeen. :pentusilmat

---

Katsoin myös parisen viikkoa sitten elokuvan Prayers for Bobby. Tämä elokuva perustuu Leroy F. Aaronsin kirjaan Prayers for Bobby: A Mother's Coming to Terms with the Suicide of Her Gay Son (perustuu myöskin tositapahtumiin), joka kertoo Bobby Griffith -nimisen pojan traagisesta elämästä. Griffith oli homoseksuaali, joka teki itsemurhan äitinsä ja yhteisön muodostaman paineen alla. Bobbyn vanhemmat, etenkin äiti oli todella uskovainen, mutta poikansa itsemurhan jälkeen hän alkoi tajuamaan ettei homoseksuaaleissa ole mitään vikaa ja lopussa hän ryhtyy ajamaan homojen oikeuksia. Tämäkin erittäin tunteellinen elokuva. Tämä elokuva on katsottavissa jopa YouTubessa.

Molemmat elokuvat olivat todella koskettavia, surullisia ja sydäntäsärkeviä, mutta omalla tavallaan myös mahtavia; Bobbyn äiti alkoi ajamaan homojen oikeuksia ja Shane on nykyisin seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhuja. Toivottavasti joku teistäkin katsoo ainakin Bridegroom -elokuvan, koska mielestäni mahdollisimman monen pitäisi se nähdä. hali
Avatar
Sam
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 320
Liittynyt: 01 Heinä 2012, 21:32
Lempihahmo(t): Sami, WilSon, Marlena
Lempipari(t): Will & Sonny :)

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Cherry » 26 Marras 2013, 20:49

^Kuulostaa mielenkiintoisilta!

Itse kävin perjantaina katsomassa Hunger Gamesin jatko-osan ja se oli kyllä mielestäni yhtä laadukas ja uskollinen kirjalle, kuin ensimmäinen osakin.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Mosse » 27 Marras 2013, 21:14

Cherry kirjoitti:Itse kävin perjantaina katsomassa Hunger Gamesin jatko-osan ja se oli kyllä mielestäni yhtä laadukas ja uskollinen kirjalle, kuin ensimmäinen osakin.


En ole vielä ehtinyt käydä katsomassa sitä, mutta toivottavasti pian :). Eka osa oli kyllä hyvä kuten myös kirjatkin. Haluaisin käydä katsomassa myös Cornetto-trilogian päätöksen The World's Endin, mutta sillä on hirveän vähän esitysaikoja.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Mosse » 02 Helmi 2014, 15:06

Cherry kirjoitti:^Kuulostaa mielenkiintoisilta!

Itse kävin perjantaina katsomassa Hunger Gamesin jatko-osan ja se oli kyllä mielestäni yhtä laadukas ja uskollinen kirjalle, kuin ensimmäinen osakin.


Mäkin vihdoin viikko sitten katsomassa sen ja se oli kyllä todella hyvä. Nyt vain seuraavaa elokuvaa odotellessa :pop. Jennifer Lawrence on ihan mahtava roolissaan ja Stanley Tucci vetää Caeasarin roolin ihan mielettömän hienosti. Roolitukset on muutenkin tehty hyvin (Hemsworthin Galesta en kyllä välitä). En kyllä varmaan enää ikinä pysty ottamaan Alan Ritchsonia vakavasti Blue Mountain Staten jälkeen :D.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Mosse » 02 Kesä 2014, 19:48

Kävin viime viikolla katsomassa Maleficent - Pahatar- elokuvan. Oli hyvä elokuva ja Angelina Jolie varasti koko shown Pahattarena, jonka rooliin hän sopi mahtavasti. Hänen lisäkseen pidin Diavalia näyttelevästä Sam Rileystä.

Viikonloppuna katsoin vihdoin myös Lego-elokuvan. Se oli todella hauska ja hienosti toteutettu. Tämä laulu jää kyllä pahasti päähän soimaan :lol: . Hauskin animaatioelokuva, jonka olen aikoihin katsonut.

Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Cherry » 18 Kesä 2014, 15:35

Kävin myös katsomassa tuon Pahattaren ystäväni kanssa. Mielestäni Disney-leffojen yksi pelottavimmista pahiksista on ehdottomasti ollut Pahatar. :D Angelina oli jo pelkästään ulkonäöltään ihan täydellinen rooliin...kaikki ilmeet, eleet ja äänenpainot, huh. Juoni oli vähän heppoinen tai odotin itse ehkä vähän enemmän, mutta joka tapauksessa viihdyttävä leffa. Pidin myös Sam Rileystä. Hauskaa oli, että Bradin ja Angelinan tytär Vivienne vilahti myös elokuvassa. :) Hän esitti 5.vuotiasta Auroraa. :) Ja ne Pahattaren päähineet olivat suomalaisen hatuntekijän käsialaa! :) (Tai ainakin osa niistä, muistaakseni taisi tehdä kolme tai neljä hattua).

Mua harmittaa etten ennättänyt leffateatteriin asti katsomaan Lego-elokuvaa, se tosiaankin näyttää hyvältä ja hauskalta! :D Pitää katsoa mahdollisimman pian.
Kuva
Avatar
Cherry
Tarjoilijana Brady Pubissa
Tarjoilijana Brady Pubissa
 
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Huhti 2010, 13:49
Lempihahmo(t): Lucas, Sami, Nicole, Will, Jack.
Lempipari(t): Lumi & Wilson.

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja ReneMi5 » 25 Loka 2015, 18:40

The Judge - erittäin hyvä elokuva! 10/10
Kirjanpito ohjelma Mac-ille? - Käyttää SimplBooksia!
ReneMi5
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 4
Liittynyt: 25 Loka 2015, 16:15
Lempihahmo(t): Nicole
Lempipari(t): Samantha ja Lucas

Re: Viimeisin näkemäsi elokuva?

ViestiKirjoittaja Shelle` » 05 Marras 2017, 01:23

Within
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7351
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Lempihahmo(t): Belle, Lucas
Lempipari(t): Shelle, Lumi

Edellinen

Paluu Elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron