X Factor (Suomi)

Puhu muista sarjoista

X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja talitintti » 18 Huhti 2010, 20:06

X Factor Iso-Britannialainen ohjelmaforma, jossa etsitään uutta tähteä musiikkimaailmaan. Ohjelma alkoi Suomessa tammikuussa 2010 MTV3-kanavalla. Teoriassa tänä keväänä Idolsin korvaa X Factor, joka ei lehtitietojen mukaan ole päässyt lähellekään niitä katsojalukuja mitä Idols on saanut. Wikipediassa esitettiin myös teoriaa, että Vancouverin olympialaiset vähensivät katsojia. Mene ja tiedä onko se totta.

Tuomareina toimivat:
Linda Lampenius-Cullberg (lauluryhmät)
Gugi Kokljuschkin (16-24-vuotiaat)
Renne Korppila (yli 25-vuotiaat)

Minä olen nyt katsonut lähes kokonaan pari viimeisintä jaksoa. Aiemmin olin katsonut vain pätkiä sieltä ja täältä, joten en ollut yhtään mukana siinä mitä ohjelmassa tahtuu. Lähinnä pysyin jotenkin mukana Itasanomien nettisivujen artikkelien ansiosta. Omia suosikkejani on tällä hetkellä mukana olevat Rennen ohjastettavat, eli Yrjänä ja Leena. Muuten muut eivät ole millään tasolla napanneet. Veikkaan kuitenkin, että teinipojista koostuva Enchant pääsee pitkälle jo pelkästään nuorten tyttöjen/naisten äänillä. Minuun heidän laulunsa, tyylinsä taikka esityksensä eivät ole missään vaiheessa napanneet millään tasolla.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 18 Huhti 2010, 20:21

Meinasin itse osallistua esikarsintoihin, kun olen laulanut 7-vuotiaasta,mutta minua ei kiinnosta julkisuus pätkän vertaa.
Mun suosikki on Elias.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Shelle` » 18 Huhti 2010, 20:29

talitintti kirjoitti:Veikkaan kuitenkin, että teinipojista koostuva Enchant pääsee pitkälle jo pelkästään nuorten tyttöjen/naisten äänillä.

Olen itse katsonut jokaisen jakson ja voin sanoa että kyllä Enchant on ehdoton ykkös-suosikkini. Tänäänkin he vetivät upeasti, äänestäkää Enchantia tänään ja joka sunnuntai! Muita hyviä laulajia kisassa on Leena Tirronen, Elias Hämäläinen, Samuli Taskinen. Tykkäsin myös Merja Niekasta paljon. :)
Olen samaa mieltä talitintin kanssa siitä että Enchant saattaa/toivottavasti pääsee jatkoon naisten/tyttöjen äänillä (miksei miestenkin äänillä) ;)
Muistakaa äänestää omaa suosikkianne.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja talitintti » 18 Huhti 2010, 20:39

Minä olen nyt aivan eri mieltä Shelle`:n kanssa. Minusta Enchant ei vetänyt hyvin tänään. Olen Rennen kanssa samaa mieltä siitä, että heidän esityksensä oli ehkä huonoin niistä mitä minä olen nähnyt. Minuta heidän versio Queenin Crazy Little Thing Called Love kappaleesta oli paljon parempi mitä tämä tänään kuultu Haven't Met You Yet liekkö alkuperäinen esittäjä Michael Buble...?

Minä nyt en ole ennenkään tällaisissa äänestänyt joten tuskin tulen nytkään äänestäneeksi ketään. Muutenkin minusta tämä X-factorin pudotus on hyvin häiriintynyt. Toisaalta ihan hyvä, että tuomaritkin pääsevät sanomaan mielipiteensä siitä kenen kuulu olla jatkossa ja kenen ei.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 18 Huhti 2010, 20:47

Olen samaa mieltä Talitintin kanssa. Enchant ei vetänyt tänään hyvin johtuen siitä, että he vetivät paljon sooloa. Heidän juttunsa on juuri se ryhmälaulu.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Shelle` » 19 Huhti 2010, 20:27

Sanokaa mitä sanotte mutta minusta Enchant ja Leena, Samuli, Elias vetivät/lauloivat eilen loistavasti.
Surkeimmin eilen lauloi Soulsisters, onneksi heidän kisansa loppui siihen. ;)
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 19 Huhti 2010, 23:07

Shelle` kirjoitti:Surkeimmin eilen lauloi Soulsisters, onneksi heidän kisansa loppui siihen. ;)

Siitä nyt sentään ollaan samaa mieltä. Ei Enchant ole huono, mutta eilinen oli heidän huonointa antia. Samulista en pidä ollenkaan. Saisi häipyä heiluvan kätensä kanssa ja eilinen esitys oli todella tasapaksua, kuten Renne sanoi. Elias oli taas aivan mahtava!
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Shelle` » 02 Touko 2010, 20:25

Enchant veti viime viikolla loistavasti niin kuin aina. Äänestäkää heitä myös tänään, Enchantin on pakko päästä finaaliin, pojat on vaan niin loistavia ! :) Yrjänä on ollu surkee alusta asti .. hyvä vaan että putos viime viikol, tai ois saanu pudota jo aikasemmin. x)
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja talitintti » 03 Touko 2010, 08:54

Minusta viikko sitten tapahtui vääryys kun Enchant sai jatkaa ja Yrjänä putosi. Yrjänä oli minun suosikkini siitä lähtien kun ryhdyin kilpailua seuraamaan. Enchant puolestaan ei koskaan mitenkään säväyttänyt minua. Eilistä jaksoa en nähnyt, joka tavallaan harmittaa, koska Enchant olisi esittänyt kaksi minun omaa suurta suosikkibiisiä. Olisi ollut hauska kuulla miten Fireflies taipui poikaporukalle.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 03 Touko 2010, 09:26

Minä ihmettelen suuresti miten Yrjänä pääsi niin pitkälle, sillä eihän hänellä ollut juuri lauluääntä. Enchant oli minun mielestä myös hauska poikaryhmä, mutta ei X factor ainesta. Ryhmän pitää olla todella hyvä, jotta se pääsee eteenpäin ja minun mielestäni Enchant ei sitä ole. Poikaryhmän jokaisella laulajalla pitäisi olla upea ääni, mutta Enchant ryhmässä sitä ei kaikilla ollut mikä ilmeni soolossa. Ihmettelen myös sitä miksi kaikki ylistävät Samulia, sillä minusta hänen kaikki esiintymisensä ovat olleet tasapaksuja ja muutenkin ääni ei ole paras mahdollinen. Ketä luulette, että pääsee näistä kolmesta finaaliin? Itse toivon Eliasta ja Leenaa.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja talitintti » 03 Touko 2010, 12:33

Minä ainakin tykkäsin Yrjänän äänestä. :) Monissa äänestyksissähän kansa oli äänestänyt, että Yrjänän putoaminen ei ollut oikein, mutta toisaalta on otettava huomioon, että nämä äänestykset olivat aina niin luotettavilla sivuilla, kuten Ilttis.

Minä toivoisin, että finaaliin menisivät Leena ja Elias (eikös se oli se, joka lauloi muutama viikko sitten niiden lasten kanssa). Minulla ei ole pysynyt näiden kahden pojan nimet päässä, ja he kun he näyttävätkin jotenkin hyvin samalta niin se sotkee minua vielä enemmän... Itse en ole myöskään käsittänyt tätä Samulin hehkutusta (jos tämä on se, joka esitti sen "suuren suosion saavuttaneen ja kaikki herkistäneen tanssin", joka sai minut vain painumaan sohvan nurkkaan pienestä myötähäpeästä). Se tanssiesitys ja laulu ei napannut, ei sitten millään tasolla. Laulajana tämä on vaan niin erilainen mitä minä kuuntelen.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 03 Touko 2010, 13:29

Ei Yrjänän äänessä sinäänsä mitään vikaa ollut, mutta sellaisen ihan ok lauluäänen omaaa aika moni suomalainen mies, kuten Gugi sanoi. Laulu ääni ei ole mitenkään loistava muttei huonokaan ja jos miettii levyn myyntiä, niin kuka sitä ostaa? Aika harva. Vaikka tuossa huhuttiinkin, että Yrjänä olisi saamassa levytyssopimuksen.

Samulin taiteellinen tanssi oli jotain aivan hirveetä :nouvei:
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja talitintti » 03 Touko 2010, 15:31

Meillä ei taida olla ihan samanlainen maku musiikissa. :) Jos vaan kappaleet olisivat samantyylisiä mitä Yrjänä esitti X-factorissa, eli ihan perus Suomipoppia ja rokkia niin kyllä voisin harkita levyn ostamista. Ei sillä, että hamstraan hamsterin tavoin kaikenlaisia levyjä missä vaan sattuu olemaan hyvää musiikkia, kun kyllä sitä joskus tulee jossain mielentilassa kuunneltua.

Koska olen tilastojen ja äänestyksien suurimpia kannattajia on todettava, että X-factorin nettisivuilla maikkarilla on äänestys siitä keiden pitäisi olla finaalissa ja nyt kun itse äänestin eniten suosiota oli saanut parivaljakko Leena ja Elias (kai se oli Elias...). Vähiten ääniä oli puolestaan saanut vaihtoehto Leena ja Samuli.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 13 Touko 2010, 00:12

Nyt oli Leenan vuoro lähteä. Olisin mieluusti ottanut hänet Samulin tilalle, sillä en vieläkään tajua mitä niin ihanaa samulissa on. Oli törkeää Lindalta sanoa, jos ei huomaa Samulin lahjakkuutta, niin se ihminen ei ole itse musikaallisesti lahjakas. Eliaksen esittämä Fuoco Nel Fuoco oli aivan mahtava. Lindan mukaan sen tekiä on maailman huonoimpia artisteja. Musta italiaksi ei voi kirjoittaa yhtään ruman kuulosta biisiä. Ainut asia mistä en pitänyt siinä esityksessä oli ne hirveät äänähdykset. Eikä Elias yritä kosiskella ihmisiä halailemalla yleisöä tai tuomalla lapsikuoron lavalla, se on vaan Eliaksen tapa ilmaista itseään.
Saan varmaan ihan järkyn puhelinlaskun, kun alan sunnuntaina äänestämään Eliasta.
L'amore per ogni cuore, così tutti hanno un buon vivere. :D
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: X Factor (Suomi)

ViestiKirjoittaja Ejfan » 16 Touko 2010, 23:14

Aivan loistava homma tuo Eliaksen voitto! Nyt näkivät myös Linda ja Renne sen minkä minä olen koko ajan nähnyt! Elias löi Samulin 4-0.
Ja jos mussa henki pihisee niin menen Eliaksen niin moneen keikkaan, kun mahdollista. Elias on ihana<3 :D
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Seuraava

Paluu Muut tv-ohjelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron