Salatut elämät

Puhu muista sarjoista

Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 26 Elo 2009, 20:22

Tein tälläsen aiheen jotta vältyttäis noilta turhilta aiheilta joten täällä voi keskustella Salatut elämät sarjan hamoista ja juonikuvioista jne.

Salatut elämät (puhekielessä myös Salkkarit) on FremantleMedia Finland Oy:n tuottama suomalainen saippua- ja draamasarja, jota esittää MTV3-kanava. Sarjan kuvaukset alkoivat vuonna 1998, ja ensimmäinen osa nähtiin MTV3:lla maanantaina 25. tammikuuta 1999. Sarjan on usein väitetty perustuvan australialaisen Neighbours-saippuasarjan ohjelmaformaattiin, mutta tämä tieto on sarjan tuottajan mukaan kuitenkin virheellinen.
Alun perin sarjaa suunniteltiin tehtävän 540 jaksoa alkuvuoteen 2002 asti, mutta sopimusta on jatkettu sen jälkeen useita kertoja. Elokuussa 2009 julkistettiin tieto, että Salatut elämät jatkuu vielä kevääseen 2015 asti, johon mennessä neuvotellaan sarjan mahdollisesta jatkosta.

Keskustelua Salkkareista!
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 09 Tammi 2010, 23:54

Palataan nyt takaisin VIIKKOON 50 (v. 2009), eli siihen viikkoon jolloin Salkkarit jäivät joulutauolle.

Kaukovaarojen illallis kutsut eivät menekään ihan suunnitellusti :D Heli joi vähän liikaa viiniä ja tuli samalla sanoneeksi Panulle ja Iirikselle että Kaukovaarat ei voi mennä naimisiin. Tarkemmin kun ajattelee että vaikka Heli sanoi tuon olleessaan humalassa niin silti se on osaksi totta, nimittäin Iiriksellä oli suhde Heliin josta Panu ei tiedä mitään ja jos he menisivät uudestaan naimisiin, heidän liitto perustuisi valheelle. Eikä Iiris kuitenkaan pystyisi pitämään näppejään erossa Helistä.

Ja toisaalta en ihmettele että Ismo päätti muuttaa väliaikaisesti majataloon, sillä Salla on ihan liian MUSTASUKKAINEN Ismolle ja kaiken lisäksi aivan turhaan. Varmasti tuollainen mustasukkaisuus jota Salla tuntee aina kun Ismo on muuten vaan tekemisissä jonkun toisen naisen kanssa, rasittaa liittoa kauheasti. Vaikka Ismo ei kuulukaan lempihahmoihini, Ismolle jos jollekin olisin toivonut pitkän ja onnellisen avioliiton, mutta hänen ja Salla liitto näyttää uhkaavasti loppuvan tai kuka tietää, vaikka heidän onni kääntyisi. :lapsy:

... Kaikista ihanin asia oli tuolla viikolla ehdottomasti Noora Aution paluu Pihlajakadulle, saa nähdä jääkö Noora tällä kertaa pysyvästi asumaan Pihlajakadulle vai onko taas kyseessä vain "vierailu" sarjassa. Saa nähdä miten Kari suhtautuu Nooran paluuseen ja siihen että hänellä on adoptiopoika, Benjamin.

MAANANTAINA 11.1.2010 JATKUU SALATUT ELÄMÄT UUSIN JAKSOIN.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja talitintti » 10 Tammi 2010, 00:24

Minä en edes enää tiedä miksi seuraan Salkkareita kun minusta sarjassa ei ole enää mitään hyvää. Kaverin kanssa pidettiin peukkuja pystyssä Miron ja Pepin muksulle, mutta eihä siitäkää sitte tullu mitään. Salkkareissa ei oo tainnu olla vielä yhtään teiniäitiä, joten se ois ollut tavallaa aika piristävää. Ja oispa sarjaa tullu jotain uuttakii välillä eikä kaikki junnais nii samassa mitä se on tehny viimeset vuodet.

Kaikista ihanin asia oli tuolla viikolla ehdottomasti Noora Aution paluu Pihlajakadulle, saa nähdä jääkö Noora tällä kertaa pysyvästi asumaan Pihlajakadulle vai onko taas kyseessä vain "vierailu" sarjassa. Saa nähdä miten Kari suhtautuu Nooran paluuseen ja siihen että hänellä on adoptiopoika, Benjamin.


Minä toivoisin myös Karin ja Nooran yhteen palaamista, mutta minä en jaksa uskoa, että Olga on tullu jäädäkseen sarjaan. Eiköhän tämä ole vain joku pikainen visiitti ja sitten hän poistuu taas takavasemmalle. Karilla ei ole sitten Nooran sarjasta lähdön oikein mitään järkevää juonta, joten jotain tapahtumaa tällekin hahmolle kaivattaisi.

Itseasiassa MTV 3:n sivuilla oli juttua, että Noora tulee Suomeen vain hoitamaan Benjaminin papereita, mutta samassa on kuitenkin kerrottu, että Noora kaipaisi myös miestä. Ei kai tämä tarkoita sitä, että myös Kari poistuisi sarjasta...

Minä odotan Helin ja Iiriksen suhteen paljastumista. Minä en ole koskaan pitänyt Iiriksestä, samoin kun en ole koskaan pitänyt Helistäkään, mutta parina tämä olisi hyvinkin mielenkiintoinen. Eiköhän tuo ole vain ihan lyhyen ajan kysymys, koska suhde paljastuu. Ehkä eniten nyt odotan Miika/Katariina/Jenni/Ossi akselilta tapahtumia. Ossi on Jennin miehistä se toisiksi paras vaihtoehto, vaikka ei Miikakana huono olisi. Ykkönen Jennillehän olisi Aki, mutta häntä tuskin saamme sarjaan takaisin, joten on ehkä tyydyttävä Ossiin. Myös Nikon paluu sarjassa kiehtoo ja odotan suuria Nikon ja Oonan puolesta. Odotin heiltä jo enemmän Nikon edellisellä sarjassa ololta, mutta josko nyt.

Sivu huom: Salkkareistakin tuttu Henna Tanskanen (o.s. Vänninen) on YLEn uudessa poliittisessa satiirissa, joka on suhteellisen hulvaton sarja. Ministerin tytär kertoo ministeristä (Juha Veijonen) ja tämän tyttärestä (Henna Tanskanen), joka työskentelee isänsä työpaikalla vahtimestarina. Sarjan kolmatta pääroolia esittää Santtu Karvonen.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Ejfan » 10 Tammi 2010, 00:47

Itse en juuri seuraa salkkareita, sillä mielestäni suomalaiset eivät osaa tehdä hyviä sarjoja ja elokuvia. Mutta voi olla, että alan taas seuraamaan sarjaa taas silloin tällöin, kun Ulla palaa ruuruun.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja talitintti » 10 Tammi 2010, 00:56

Ejfan kirjoitti:Itse en juuri seuraa salkkareita, sillä mielestäni suomalaiset eivät osaa tehdä hyviä sarjoja ja elokuvia. Mutta voi olla, että alan taas seuraamaan sarjaa taas silloin tällöin, kun Ulla palaa ruuruun.


Joo siis tuohan on ehkä sarjan pelastus. Odotan niin innolla Ullan paluuta ja sitä mitä se saa taas aikaan Pihlajakadulla. :)
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 17 Tammi 2010, 00:09

talitintti kirjoitti:Minä odotan Helin ja Iiriksen suhteen paljastumista. Eiköhän tuo ole vain ihan lyhyen ajan kysymys, koska suhde paljastuu. Ehkä eniten nyt odotan Miika/Katariina/Jenni/Ossi akselilta tapahtumia. Myös Nikon paluu sarjassa kiehtoo ja odotan suuria Nikon ja Oonan puolesta.

Samat sanat. Vihdoinkin Nooran ja Karin välillä on alkanut kipinöidä ja vanhat tunteet heräsivät pintaan. Yllättävän rennosti Kari otti sen että Nooralla on adoptiopoika. Karista tulisi varmasti hyvä isä Benjaminille ja Kari teki oikein kun hän puolusti Benjaminia kun ne pojat otti Benjaminilta pallon pois.
Ismon ja Sallan avioliito tuli sitten tiensä päähän, se oli kyllä jo odotettavissa mutta mielestäni Ismo olisi ansainnut onnen, ehkä Salla ei ollut hänelle se oikea. Salla hyppäsi bussiin ja lähti samalla Salkkareista Ressu Redfordin säestyksellä.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 19 Tammi 2010, 21:13

Pakko kommentoida tän ja eilisen päivän tapahtumia;

Katariina parka, kun hän kärsii Saran kuolemasta vaikka se oli vahinko. En todellakaan usko että Katariina tappaisi ketään tahallaan.
Ja sitten tuosta Nooran ja Karin suhteesta vielä sen verran että; jos he poistuvat Pihlajakadulta niin toivon koko sydämestäni että he poistuvat yhdessä ja onnellisina. He ovat nimittäin todella IHANA pariskunta. Kari on huolehtii myös hyvin Benjaministä, varmasti Benjamin hyväksyisi sen että Noora ja Kari menisivät naimisiin. Uskon että Kari oppisi rakastamaan Benjaminiä yhtä paljon kun hän rakastaa Nooraa ja Oonaa. Nooran pitää vastata Karin kosintaan myöntävästi, tai ainakin toivon niin.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 23 Tammi 2010, 22:07

Ihanaa että Noora vastasi Karin kosintaan myöntävästi. Minulla tulee ikävä Nooraa, Oonaa, ja ehkä pikkusen Kariakin. Mutta ainakin he ovat onnellisina yhdessä, Noora ja Kari. Toivottavasti Oonakin löytää vielä joskus sen oikean. Nikon ja Pepin välille taitaa kehittyä rakkaus suhde, mutta toivottavasti Sampo ei pilaa sitä. Katariina jäi juonistaan kiinni, toivottavasti Isabella ei juoruu sitä nyt kaikille. Ei ismollakaan kovin hyvin mene, ensin liitto menee karille, ja sitten vielä työpaikka.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 01 Helmi 2010, 21:58

En totta puhuen enää ymmärrä Sampon tunteita Peppiä kohtaan, he erosivat jo kauan sitten mutta silti Sampo yhä haikailee Pepin perään.
Sen vielä tajuan, että Sampo ja Peppi olivat illallisella yhdessä mutta sitä minä en ymmärrä että Sampo osti Pepille kukkia vaikka he eivät edes seurustele. Mielestäni Peppi on erittäin selvästi ilmaissut mielipiteensä Sampoa kohtaan, että Peppi haluaisi olla vain kavereita Sampon kanssa eikä yhtään sen enempää.
Ja heti kun Pepillä on hauksaa jonkun toisen pojan kanssa, niin Sampo on mustis ja haukkuu Pepin lyttyyn.
Toivottavasti Sampon estelyistä huolimatta, Nikon ja Pepin välille syntyis jotain vakavaa sillä he ovat jo nyt hurjan läheisiä. Ja heillä on hauskaa yhdessä ja he olisivat varmasti todella hyvä pari. Ärsyttää vaan, tuo Heidi kun hän kuittailee aina Pepille jotain jos Pepillä on hauskaa jonkun pojan kanssa. Niin kuin Heidi sanoi, Peppi ei todellakaan ole jako rasia, vaan tavallinen kunnon tyttö joka tekee joskus virheitä.

Cindyn ja Tuukan ensi-kohtaaminen oli ihana, muutenkin he ovat söpö pari. Saisi Heidikin ajatella että, hänen veljellään on omakin elämä ja että kaikki ei pyöri hänen ympärillään.

Ja Miika & Jenni ovat nyt "virallisesti" eronneet, ja Jenni ja Ossi ovat sitäkin onnellisempia.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja soulmate » 02 Helmi 2010, 01:52

Musta Peppi on se kamala jakorasia. Likka on alaikäinen ja on ollut jo vissiin kolmen vai neljän miehen kanssa. Jos sama tahti jatkuu, niin sillä menolla sillä on kaikki sukupuolitaudit ja siitä saa syyttää ihan itseään. Eikä se ole mikään perustelu, että jos monet tekee jotain asiaa, että se on hyväksyttyä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta Peppi on kaukana siitä. Onko muuten se Severi vai mikä sen Paulan vauvan nimi nyt olikaan, niin onko se siis Lassen?
Kuva
Avatar
soulmate
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 17 Tammi 2009, 00:22
Lempihahmo(t): Tony,EJ,John,Anna, Marlena, Sami
Lempipari(t): Tanna, EJami,J&M

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 03 Helmi 2010, 21:38

soulmate kirjoitti:Musta Peppi on se kamala jakorasia. Likka on alaikäinen ja on ollut jo vissiin kolmen vai neljän miehen kanssa. Jos sama tahti jatkuu, niin sillä menolla sillä on kaikki sukupuolitaudit ja siitä saa syyttää ihan itseään. Eikä se ole mikään perustelu, että jos monet tekee jotain asiaa, että se on hyväksyttyä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta Peppi on kaukana siitä. Onko muuten se Severi vai mikä sen Paulan vauvan nimi nyt olikaan, niin onko se siis Lassen?
Minusta Peppi ei ole jakorasia, kuten sanoin hän on tavallinen tyttö joka tekee joskus virheitä. Pepin ja Nikon välillä oleva kemia ei ole hetken huumaa, ei todellakaan. Ja Severi on Paulan vauva, biologisesta isästä ei ole tietoa koska Lasse ja Paula polttivat kirjekuoren jossa luki Severin biologisen isän nimi, mutta Paula ja Lasse ajattelivat että tieto lisää tuskaa niin siksi he polttivat kirjekuoren.. mutta Lasse päätti ryhtyä pojan isäksi.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Catnip » 05 Helmi 2010, 14:34

Ei toi Peppi nyt mikään ihan kauhee jakorasia sentään ole. Vaikka kyllä se silloin ärsytti kun Peppi leikki pingispalloa Sampon ja Konstan välillä, ja sitten tuli se yksi mies "varalle". Silloin ajattelin kyllä että Peppi on ihan älytön jakorasia, mutta se on vaan tehnyt paljon virheitä..kai... Sen ja Nikon välillä nyt sit taitaa ollakin jotain, eikä vaan petipuuhia. Pikemminkin Sampo ärsyttää, kun se on niin tavattoman lapsellinen ollessaan noin mustis. Siis se taulujuttukin,... huhhuh. Kasvais jo aikuiseksi :D

Heidi on muuten ihan hyvä, mut se sen isoveljen elämään puuttuminen ja Pepille jatkuva kuittailu alkaa kyllä ärsyttää :D

Cindy ja Tuukka on söpö pari, samaten Isabella ja Sebastian. Sebastianilla on lisäks hyviä juttuja, korvaa edes vähän Karin lähtiessä jäämää "huumoriveikon" tilaa. Noora ja Kari on täydellisiä yhdessä, onneksi ne meni yhteen :D

Nyt kun Ulla sit tulee takasin, niin pitäs tulla kyllä jtn seurattavaa :P
Avatar
Catnip
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 43
Liittynyt: 01 Marras 2009, 00:19

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 07 Helmi 2010, 00:33

Sampon käytös on ärsyttävää, vakoilla nyt ex-tyttöystävänsä jokaista liikettä ja muutenki Sampo on Nikolle mustasukkainen Pepistä vaikka Sampo ja Peppi erosivat jo kauan sitten. Välilä tekis mieli ampua Sampo kuuhun. :lol:
Ja en ymmärrä kuka voi olla niin ilkeä että kirjoitti sprei (en tiiä miten se kirjoitetaan) maalilla luokan taululle niin törkeän tekstin Pepistä, epäilen eniten Sampoa.. ensin ajattelin että se on Heidi mutta kerta Heidi kielsi tehneensä sitä niin toivon että hän puhui totta. Taululle kirjoitetusta tekstistä huolimatta Niko tykkää Pepistä ja lupasi puolustaa tätä, heidän välillään kipinöi. :P

Toisaalla Katariina ja Miika lähentyivät kunnolla ja viettivät yhteisen yön. He ovat söpö pari. :mota:

Cindyn ja Sebastianin välillä on jotain hyvin outoa tekeillä, olivatko he todella joskus kihloissa? Isabellakin sai tietää että Sebastianin exä, siis ex-kihlattu oli Cindy eli Ritva :D

... Lasse on hyvin jääräpäinen, se taitaa olla sukuvika.. Joonatanilla oli joskus sama "ongelma". En ymmärrä miksi Lasse ei mennyt heti lääkäriin kun tunsi itsensä "huono vointiseksi, siis sairaaksi".. ehkä Lasse pelkäsi että hänen lääkäri sanoisi että hänellä on se sama tauti johon hänen veljensä, Leo (Joonatanin isä) menehtyi.. Mikähän Lasse mahtaa vaivata kun ensin Amandassa häntä koski rinnasta ja sitten myöhemmin hän pyörtyi kellarin lattialle. Ja sais Sebastian vähän paremmin huolehtia käärmeestään, eikä päästää käärmettä luikertelemaan minnekään ilman "valvontaa".. nimittäin seuraavaksi tämä käärme, Ritva siis saattaa hyökätä joko pikku-Severin kimppuun tai Lassen.. ellei joku sitten ehdi pelastaa Lassea ja Severiä kuristaja käärmeen kynsistä.

Ja sitten ensi viikon tapahtumiin;
Ensi viikon torstain jakso on kaikist jännittävin, nimittäin kun tuolla lukee että "Takahuoneen suojissa Iiris myöntää haikeana rakastavansa Heliä edelleen, mutta etteivät he voi jatkaa suhdettaan Iiriksen lasten takia. Iiris ja Heli ovat autuaan tietämättömiä siitä, että takahuoneen pöydällä makaava mikrofoni välittää Iiriksen rakkaudentunnustuksen koko hämmentyneelle juhlakansalle." Toivottavasti Panullekin selviää, minkälainen hänen kihlattunsa on, uskoton ja valehtelija, hyväksi käyttäjä (ne kolme sanaa kuvaavat Iiristä hyvin). Veera ei olisi ikinä tehnyt Panulle mitään vastaavaa, Veera ei kertaakaan Panun ja hänen liittonsa aikana ollut Panulle uskoton, toisin kuin Panu oli Veeralle.


Ja sitten vielä palaan tuohon Ritva-käärmeeseen tuolla sivulla lukee näin: "Lasse vaatii taloyhtiön hätäkokousta, jotta käärmeen kohtalosta voidaan päättää. Sebastian pyytää Isabellaa taloyhtiön osakkaana pitämään hänen ja Ritvan puolta.
Isabella antaa Sebastianin pitää Ritvan puolustuspuheen, joka ei tehoa käärmekammoisiin naapureihin". Tuon kommentin perusteella osaa jo päätellä että ilmeisesti Lasse selviää käärmeen kynsistä mutta miten käy Severin?
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 09 Helmi 2010, 21:42

Ihanaa, että Severille ja Lasselle ei käynyt kuinkaan, kiitos Ainon ja Oton. Mutta Ritva-käärme sais jo tulla esiin piilostaan ja Sebastian voisi katsoa vähän tarkemmin käärmeensä perään, kerta Ritva-käärme on hänelle niin kovin rakas. Sebastian varmasti tekee kaikkensa estääkseen sen ettei hänen käärmettään "häädetä" talosta sitten kun Ritva-käärme löytyy. Erittäin iloinen asia on se, että Heidi ja Peppi tekivät sovinnon, mutta se jää nähtäväksi kestääkö sovinto ja jos kestää niin kuinka kauan? Amandassa kun Heidi ja Peppi + Joonatan ja Niko puhuivat taulu töherryksestä niin Sampo esitti viatonta ja kysyi "mistä te puhutte?" Sampo vois kyl tunnustaa jo tehneensä sen taulu töherryksen, koska on mustasukkainen Nikolle kun Pepillä on hauskaa Nikon kanssa.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Salatut elämät

ViestiKirjoittaja Shelle` » 22 Helmi 2010, 22:20

Mukavaa että Peppi ja Heidi ovat sovussa ja heistä varmasti tulee läheisiä ystäviä (ainakin toivon niin).
Amanda-päivänä ennen koristurnausta Pepin päiväkirja katoaa ja koristurnauksen jälkeen kyseinen päiväkirja löytyy yllättäin Nikon repusta. En todellakaan usko että Niko varastaisi Pepin päiväkirjan ja lukisi sitä. Hemmetin Sampo! Ei kukaan muukaan kuin Sampo halua lavastaa Nikoa syylliseksi tuohon päiväkirja varkauteen. Sampo käyttäytyy kun joku 10 v. kakara ja vain siksi että saisi Pepin rakastumaan itseensä. Pitääkö Sampon päähän takoa järkeä sen verran että hän tajuaa Pepin tykkäävän VAIN Nikosta? Tekis kyl niin mieli lyödä Sampoa! :twisted: Sampo viel esittää Pepille olevansa tämän ystävä, vaikka juonittelee samalla Pepin selän takana.. :nouvei:

Ja toinen törkimys Pihlajakadulla tällä hetkellä on Isabella joka juonittelee Helenan pään menoksi.. ensin Isabella laittaa silitysraudan töpselin seinään sen jälkeen kun Helena oli lopettanut silittämisen ja irrotti töpselin seinästä.. pian sen jälkeen Amandassa kului palohälyttimen ääni ja Seppo,Helena ja Isabella,Sebastian löysivät takahuoneesta käryävän silitysraudan. Myöhemmin kun Helena siivosi Katariinan huoneen ja sen jälkeen Isabella menee huoneeseen ja laittaa Katariinan kännykän vesilasiin. Miika ja Katariina löysivät kännykän vesilasista ja Katariina vaati Helenalta selitystä. Helena joutui epäillyksen kohteeksi siivottuaan Katariinan huoneen. Ja toiseksi; Isabella tuli käymään ja varasti ostoskassista huomaamatta purkin smetanaa. Helenan ei auttanut muu kuin lähteä takaisin kauppaan. Isabella pujahti takaisin Taalasmaille ja laittoi suolaa Helenan valmistamaan kermakakkuun. Helena totesi, että nyt kaikki ei ole hyvin. Kunpa Isabella jäisi kiinni kepposistaan!! Ja Sebastian jättäisi Isabellan, kuultuaan mitä Isabella on tehnyt hänen äidilleen.

Minusta tuo Nikon ja Pepin eroaminen oli ihan tyhmää, kun Niko ei varastanut Pepin päiväkirjaa vaan Sampo oli tunkenut sen Nikon reppuun. Uskon että Pepin tunteet Nikoa kohtaan eivät ole kadonneet mihinkään. Vihdoin Ossikin sai tietää Pepin abortista. Sillon kun Peppi on Ossin kanssa kahdestaan, Ossista paljastuu sellanen isä-hahmo.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Seuraava

Paluu Muut tv-ohjelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron