Säännöt

Vietä aikaasi pelaillen erilaisia pelejä muiden kanssa.

Valvoja: Kripe

Säännöt

ViestiKirjoittaja Mosse » 11 Touko 2009, 14:04

Viime aikoina on ollut paljon sääntöjen noudattamisesta tai oikeastaan niiden noudattamisen puutteesta. Tästä lähtien käyttöön tulee tiukempi linja.

Jokaisen pelin ensimmäisessä viestissä on yleensä kerrottu pelin idea ja säännöt. Niitä on noudatettava, jotta pelissä säilyy järki. Jos on epäselvyyksiä, niin voi kysyä.

Tästä lähtien jokainen sääntöjä rikkova saa kirjoituskiellon alueelle, jonka sääntöjä hän rikkoo. Kielto on voimassa viikon eikä se vaikuta muiden alueiden oikeuksiin (siis vain Pelit-alueen). Jos käyttäjä ei muiden huomautuksista huolimatta noudata sääntöjä, hän saa kirjoituskiellon. En ehdi itse valvoa jokaista viestiä, joten toivoisin, että laitatte vaikkapa yksityisviestin tms., jos joku ei pelaa sääntöjen mukaan. Täytyy varmaan harkita myös erityistä valvojaa tälle vilkkaalle alueelle.

Kommentteja/palautetta tästä otetaan vastaan.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

ViestiKirjoittaja HEIDI » 11 Touko 2009, 14:15

Toivottavasti minä olen noudattanut sääntöjä? Ennen en ole ehkä noudattanut sääntöjä koska en oikein osannut. Mutta nyt osaan. Ainakin yritän. :mota:
Kuva
Avatar
HEIDI
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3292
Liittynyt: 07 Elo 2008, 23:08
Paikkakunta: Vaasa

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja talitintti » 11 Touko 2009, 19:29

Mielestäni tämä on nykyään ihan oikea ratkaisu. Itseäni ei enää oikein innosta pelailla mitään näistä peleistä kun niihin tulee viestejä sellaista tahtia, että itse ei pysy perässä. Yleensähän näissä peleissä ei kylläkään käy ketjun ensimmäisessä viesissä ilmi montako viestiä pelissä saa laittaa päivässä/mikä muu sääntö pelissä on, joten pitäisikö pelit osioon pistää joku yleinen sääntö viestien pistämiselle, esim. 2 viestiä/pv tai jotain vastaavaa.

Esitän oman mielipiteeni myös näistä pudota listalta peleistä. Nyt kun niitä pelaa sama porukka niin tietysti heillä on samat mieltymykset joten niissähän tulee aikalailla samat "voittajat" pelistä toiseen.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Kripe » 11 Touko 2009, 20:09

Olen nyt lopenkyllästynyt Shelle`n käytökseen täällä foorumilla. MONISTA pyynnöistä huolimatta hän jatkaa toimintaansa. Viestejä tulee eri peleihin n. 3-5 per päivä, vaikka olen miljoona kertaa kerrannut hänelle säännöt.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Shelle` » 11 Touko 2009, 20:19

Kripe kirjoitti:Olen nyt lopenkyllästynyt Shelle`n käytökseen täällä foorumilla. MONISTA pyynnöistä huolimatta hän jatkaa toimintaansa. Viestejä tulee eri peleihin n. 3-5 per päivä, vaikka olen miljoona kertaa kerrannut hänelle säännöt.

Ne säännöt on jo niin vanhoja, että ei niitä enää tarvitse noudattaa. -.-
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja talitintti » 11 Touko 2009, 20:43

Shelle` kirjoitti:
Kripe kirjoitti:Olen nyt lopenkyllästynyt Shelle`n käytökseen täällä foorumilla. MONISTA pyynnöistä huolimatta hän jatkaa toimintaansa. Viestejä tulee eri peleihin n. 3-5 per päivä, vaikka olen miljoona kertaa kerrannut hänelle säännöt.

Ne säännöt on jo niin vanhoja, että ei niitä enää tarvitse noudattaa. -.-


Yleensä säännöissä on se hienous, että ne ei vanhene...
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Kripe » 11 Touko 2009, 23:02

Shelle` kirjoitti:
Kripe kirjoitti:Olen nyt lopenkyllästynyt Shelle`n käytökseen täällä foorumilla. MONISTA pyynnöistä huolimatta hän jatkaa toimintaansa. Viestejä tulee eri peleihin n. 3-5 per päivä, vaikka olen miljoona kertaa kerrannut hänelle säännöt.

Ne säännöt on jo niin vanhoja, että ei niitä enää tarvitse noudattaa. -.-


HEI, NÄMÄKIN SÄÄNNÖT OVAT MOSSE KIRJOITTANUT 11.5.2009.
Eli eivät ole vanhat.
Avatar
Kripe
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 28 Maalis 2009, 22:43
Lempihahmo(t): EJ & Sami
Lempipari(t): Ejami, Tanna... :)

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Shelle` » 12 Touko 2009, 07:47

talitintti kirjoitti:
Shelle` kirjoitti:
Kripe kirjoitti:Olen nyt lopenkyllästynyt Shelle`n käytökseen täällä foorumilla. MONISTA pyynnöistä huolimatta hän jatkaa toimintaansa. Viestejä tulee eri peleihin n. 3-5 per päivä, vaikka olen miljoona kertaa kerrannut hänelle säännöt.

Ne säännöt on jo niin vanhoja, että ei niitä enää tarvitse noudattaa. -.-


Yleensä säännöissä on se hienous, että ne ei vanhene...

Vai niin.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Shelle` » 12 Touko 2009, 19:29

Kripe kirjoitti:
Shelle` kirjoitti:
Kripe kirjoitti:Olen nyt lopenkyllästynyt Shelle`n käytökseen täällä foorumilla. MONISTA pyynnöistä huolimatta hän jatkaa toimintaansa. Viestejä tulee eri peleihin n. 3-5 per päivä, vaikka olen miljoona kertaa kerrannut hänelle säännöt.

Ne säännöt on jo niin vanhoja, että ei niitä enää tarvitse noudattaa. -.-


HEI, NÄMÄKIN SÄÄNNÖT OVAT MOSSE KIRJOITTANUT 11.5.2009.
Eli eivät ole vanhat.

Okei, myönnetään.. tein väärin kun rikoin sääntöjä. Ja nyt aion pyytää anteeksi. Ja vannon etten enää tee niin.
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Mosse » 12 Touko 2009, 20:04

Kripe toimii tästä edes apulaisvalvojana Pelit-alueella ja yrittää myös pitää huolta, että sääntöjä noudatetaan :D .

talitintti kirjoitti:Mielestäni tämä on nykyään ihan oikea ratkaisu. Itseäni ei enää oikein innosta pelailla mitään näistä peleistä kun niihin tulee viestejä sellaista tahtia, että itse ei pysy perässä. Yleensähän näissä peleissä ei kylläkään käy ketjun ensimmäisessä viesissä ilmi montako viestiä pelissä saa laittaa päivässä/mikä muu sääntö pelissä on, joten pitäisikö pelit osioon pistää joku yleinen sääntö viestien pistämiselle, esim. 2 viestiä/pv tai jotain vastaavaa.

Esitän oman mielipiteeni myös näistä pudota listalta peleistä. Nyt kun niitä pelaa sama porukka niin tietysti heillä on samat mieltymykset joten niissähän tulee aikalailla samat "voittajat" pelistä toiseen.


Pitää varmaan päivittää kaikkiin viesteihin kunnon säännöt ja koota ne sitten samalla vaikka tänne. Laitetaan nyt sitten käyttöön vielä tuo max 2 viestiä/pvä/peli. Olisi kätevää, kun foorumin itsessään voisi laittaa sellaisen ominaisuuden, mutten itse ainakaan huomannut, että tälläinen ominaisuus olisi olemassa.

Shelle kirjoitti:Okei, myönnetään.. tein väärin kun rikoin sääntöjä. Ja nyt aion pyytää anteeksi. Ja vannon etten enää tee niin.


No hyvä. Eiköhän kaikkien ole mukavampi pelailla, kun kaikki noudattavat sääntöjä.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Ejfan » 06 Kesä 2009, 22:43

Olisin kysässyt, että saako esim noita ota tai jätä, kyllä vai ei pelejä pelata päivässä useammin kuin 2 kertaa, koska monet pelaa niitä reilusti enemmän. Myös minä kuulun niihin.
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Säännöt

ViestiKirjoittaja Mosse » 07 Kesä 2009, 13:34

Ejfan kirjoitti:Olisin kysässyt, että saako esim noita ota tai jätä, kyllä vai ei pelejä pelata päivässä useammin kuin 2 kertaa, koska monet pelaa niitä reilusti enemmän. Myös minä kuulun niihin.


Mielellään ei. Siitä voi joustaa hieman, jos edellisen oman viestin välissä on monta viestiä, mutta ei niin, että joka toinen viesti on samalta käyttäjältä.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10


Paluu Pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron