Tarina

Vietä aikaasi pelaillen erilaisia pelejä muiden kanssa.

Valvoja: Kripe

Re: Tarina

ViestiKirjoittaja elina » 20 Elo 2011, 11:11

Kerran yhtenä erittäin kurjana iltana sattui onnettomuus. Nimittäin Pappa-Shawn oli tekemässä perinteistä pannukakkua uunissaan, kun yhtäkkiä kuului outo ääni ulkoa. Sillä joku oli kolauttanut päänsä ikkunaan, eikä Pappa-Shawn tiennyt, että joku oli ollut ulkona.

Yht'äkkiä oveen lyötiin jokin esine. Se olikin jättimäinen kirves, joka ei ollut puhdas. Marlena oli Bellen vuoksi tappanut Philipin, koska halusi, että Belle ei menisi Philipin kanssa naimisiin.

Samoihin aikoihin Tek oli Alicen kanssa oluella Brady Pubissa. Silloin Alice huomasi jonkun hiippailevan ikkunan takana keltainen sadetakki päässään. Tek ihmetteli kovasti sadetakkia, koska siinä oli feeniks linnun logo. Tek päätti soittaa Bolle. Bo raivostui kuullessaan logosta, ja alkoi hakkaamaan päätään tiiliseinään, joka melkein halkesi moisesta hakkauksesta kahtia.

Lucas raivostui, koska hän ei saanut Katea tulemaan Samin kanssa museoon, jossa heidän piti tutkia muinaisia salemilaisten miesten keittotaitoa ja reseptejä. Se että reseptejä olisi löytynyt muualtakin kuin Salemista sai Katen kiljumaan lujempaa kuin myskihärkä. Paikalle pompahti Sami, jota Katen iloksi seurasi tilanteesta toiseen.

Yhtäkkiä tapahtuikin odottamaton käänne joka vaikutti omituiselta kaikkien mielestä. Marlena saapui raivoissaan paikalle vaatien rahanarvoisia ohjeita saadakseen kaaoksen Dimeroiden syyksi. Tästäpä Kate riemastui niin että alkoi hyppiä korkealle ja huudahti todella kovan " Jippii" !. Muut alkoivat taputtaa laiskasti kunnes joku avasi oven josta astui sisään Tony. Tätä tapahtumaa Celeste ei ollut ennustanut. Tony osoitti olevansa halvaantunut. Kaikki nauroivat, mistä Tony suuttui päättömästi ja raivostui.

John oli kaljalla Romanin kuolleeksi luullun veljen Bon kanssa. Julie istui kahvilla Dougin kanssa samassa paikassa, jossa he rupattelivat rumia sanoja erittäin kovaan ääneen josta Bo suuttui.

Nicole kiusasi Julieta, koska hän rakasti sitä mitä Phillip oli juorunnut Bellestä. Chelsea suuteli Patrickin kanssa vessassa eikä huomannut, että WC:n seinässä oli pieni sydän koriste. Patrick kuitenkin tajusi, että Chelsea oli todella valehdellut hänelle että hän olisi rakastunut salaperäiseen mieheen. Patrick käännähti ja suuteli vahingossa Shawnia, joka käänsi päänsä hölmistyneenä lyödäkseen Patrickia. Kuitenkin hän ei osunut kohteeseensa koska hänen katseensa osui ohi kävelevään Romaniin. Tästäpä hän suuttui ja aikoi lyödä läheistä vessanpönttöä. Vesi oli todella kuumaa ja alkoi polttaa Shawnin kättä ja hän alkoi huutaa apua.

Tästäpä ulkona ollut Lexie raivostui ja lähti kävelemään kohti miehiä. Samaan aikaan Celeste ennusti, että DiMerat aikovat tappaa Lucasin. Koska Kate oli luvannut mennä naimisiin Stefanon Kanssa. Ja Ej oksensi Lucasin paidalle, josta Lucas suuttui todella paljon, koska paita oli uusi, dyykattu roskiksesta ja se oli Lucasin paras paita. Sami oli erittäin iloinen, kun Lucas suuteli Chloea, vaikka Chloe oli pettänyt Lucasta Philipin kanssa.

Seuraavana päivänä Chelsea osti digikameran, joka todella oli arvokas. Lucas haaveili, että viettäisi seuraavan päivän Nicolen kanssa. Ej raiskasi Chelsean tai Nicolen, Celesten, koska muuten olisi tapahtunut kauheita Samille, nimittäin Sami oli vaatinut, että Ej jättää DiMerat rauhaan. Stefano aikoo tappaa Ej:n, koska Ej hylkäsi DiMerat, kun Stefano uhkasi tappaa Samin.

Alice mummi oli väsynyt leivottuaan pullia Lucasin äidille, Katelle. Kate oli erittäin iloinen, että hän sai syödä lempipulliansa jotka oli Alicen ja Lucasin tekemiä. Rafe oli muuttunut ilkeäksi ihmiseksi, joka rakastui Nicoleen. Nicole hämmästyi tästä, koska tunsi olevansa rakastunut. Sitä paitsi Nicole oli raskaana Stefanolle. Samaan aikaan Kate oli Brady Pubissa tekemässä sovintoa Samin kanssa. Sami oli luvannut Katelle, että EJ antaisi Samin olla töissä.

Samaan aikaan Belle ja Shawn riitelivät Clairesta, siksi että Philip halusi Clairen oppivan puhumaan, koska Victor on jo vanha mies,mutta Shawn ei halunnut Philipin tuntevan haudassa olevan surullinen.
elina
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 13
Liittynyt: 20 Elo 2011, 11:07
Lempihahmo(t): Ej
Lempipari(t): ej sami

Edellinen

Paluu Pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron