Jatkotarina

Vietä aikaasi pelaillen erilaisia pelejä muiden kanssa.

Valvoja: Kripe

ViestiKirjoittaja milla » 12 Loka 2007, 20:45

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.
Kuva
milla
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 96
Liittynyt: 06 Tammi 2007, 20:29
Paikkakunta: tampere

ViestiKirjoittaja Samantha » 14 Loka 2007, 22:11

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti.
Avatar
Samantha
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 30
Liittynyt: 03 Loka 2007, 18:15

ViestiKirjoittaja Mirsk » 17 Loka 2007, 17:10

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä.
Kuva
That's a fact.
Avatar
Mirsk
Uusi asukas Salemissa
Uusi asukas Salemissa
 
Viestit: 278
Liittynyt: 06 Tammi 2007, 19:02

ViestiKirjoittaja Michie » 17 Loka 2007, 19:24

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?"
Kuva
Avatar
Michie
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 61
Liittynyt: 10 Heinä 2007, 21:09

ViestiKirjoittaja talitintti » 31 Loka 2007, 20:47

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

ViestiKirjoittaja melissa » 09 Marras 2007, 19:08

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa.
Kuva
Avatar
melissa
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 19 Kesä 2007, 10:55
Paikkakunta: säkylä

ViestiKirjoittaja milla » 18 Marras 2007, 14:35

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?".
_________________
Kuva
milla
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 96
Liittynyt: 06 Tammi 2007, 20:29
Paikkakunta: tampere

ViestiKirjoittaja Mirsk » 18 Joulu 2007, 23:46

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui.
Kuva
That's a fact.
Avatar
Mirsk
Uusi asukas Salemissa
Uusi asukas Salemissa
 
Viestit: 278
Liittynyt: 06 Tammi 2007, 19:02

ViestiKirjoittaja melissa » 22 Joulu 2007, 17:39

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui. "Ei Kate sitä tahallaan, sinä tietysti aloitit!" Roman sanoin ja läpsäisi Samia.
Kuva
Avatar
melissa
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 50
Liittynyt: 19 Kesä 2007, 10:55
Paikkakunta: säkylä

ViestiKirjoittaja talitintti » 22 Joulu 2007, 18:48

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui. "Ei Kate sitä tahallaan, sinä tietysti aloitit!" Roman sanoin ja läpsäisi Samia. Sami katsoi Romania hölmistyneenä ja itkien lähti juoksemaan ulos.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

ViestiKirjoittaja Mirsk » 23 Joulu 2007, 01:05

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui. "Ei Kate sitä tahallaan, sinä tietysti aloitit!" Roman sanoin ja läpsäisi Samia. Sami katsoi Romania hölmistyneenä ja itkien lähti juoksemaan ulos. Silloin John saapui paikalle. Hän oli nähnyt kaiken. "Tuo nyt on liikaa, että isä lyö omaa lastaan!" hän huudahti. "Älä sinä ala neuvomaan minua, miten lastani kasvatan", Roman karjui.
Kuva
That's a fact.
Avatar
Mirsk
Uusi asukas Salemissa
Uusi asukas Salemissa
 
Viestit: 278
Liittynyt: 06 Tammi 2007, 19:02

ViestiKirjoittaja Katheo » 29 Tammi 2008, 19:43

"Hah. Miksi en? Olen miljoona kertaa parempi isä kuin sinä.", John karjui takaisin.
Roman yritti huitaista Johnia nyrkillään, mutta tämä väisti sen hyvin taidokkaasti.
Kuva
Avatar
Katheo
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 92
Liittynyt: 30 Joulu 2007, 17:13

ViestiKirjoittaja talitintti » 30 Tammi 2008, 00:37

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui. "Ei Kate sitä tahallaan, sinä tietysti aloitit!" Roman sanoin ja läpsäisi Samia. Sami katsoi Romania hölmistyneenä ja itkien lähti juoksemaan ulos. Silloin John saapui paikalle. Hän oli nähnyt kaiken. "Tuo nyt on liikaa, että isä lyö omaa lastaan!" hän huudahti. "Älä sinä ala neuvomaan minua, miten lastani kasvatan", Roman karjui.
"Hah. Miksi en? Olen miljoona kertaa parempi isä kuin sinä.", John karjui takaisin.
Roman yritti huitaista Johnia nyrkillään, mutta tämä väisti sen hyvin taidokkaasti. Romanin lyönti osui kuitenkin taistelua katsomaan tulleeseen Kateen. Kate kaatui maahan eikä noussut ylös.
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

ViestiKirjoittaja Mirsk » 31 Tammi 2008, 00:18

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui. "Ei Kate sitä tahallaan, sinä tietysti aloitit!" Roman sanoin ja läpsäisi Samia. Sami katsoi Romania hölmistyneenä ja itkien lähti juoksemaan ulos. Silloin John saapui paikalle. Hän oli nähnyt kaiken. "Tuo nyt on liikaa, että isä lyö omaa lastaan!" hän huudahti. "Älä sinä ala neuvomaan minua, miten lastani kasvatan", Roman karjui.
"Hah. Miksi en? Olen miljoona kertaa parempi isä kuin sinä.", John karjui takaisin.
Roman yritti huitaista Johnia nyrkillään, mutta tämä väisti sen hyvin taidokkaasti. Romanin lyönti osui kuitenkin taistelua katsomaan tulleeseen Kateen. Kate kaatui maahan eikä noussut ylös. John ja Roman katsoivat ensin Katea ja sitten toisiaan kauhistuneena. Sitten John ryntäsi maassa makaavan Katen luo ja kokeili pulssia. Roman katsoi vierestä vaivaantuneena eikä viitsinyt sanoa enää mitään.
Kuva
That's a fact.
Avatar
Mirsk
Uusi asukas Salemissa
Uusi asukas Salemissa
 
Viestit: 278
Liittynyt: 06 Tammi 2007, 19:02

ViestiKirjoittaja Nasu » 26 Helmi 2008, 15:25

Eräänä sateisena syyspäivänä Brady Pubissa oli meneillään jotakin salaperäistä. Nimittäin Kate vakoili Samia, joka oli istuskelemassa siellä kaikessa rauhassa. Hetken kuluttua Lucas liittyi seuraan ja Kate raivostui. Lucas istui Samin eteen niin että Kate ei nähnyt Lucasin takaa. Kate yritti saada Lucasia siirtymään latelemalla tekosyitä, mutta Lucas tajusi Katen aikeet. Niinpä Lucas pyysi Samilta voisivatko he mennä jonnekin jossa he voisivat olla kahdestaan. Sami suostui, joten he lähtivät puistoon kävelylle. Katea suututti, mutta Sami oli onnellinen, sillä hän oli luullut, että Lucas on hänelle vihainen. Kate jäi erittäin ärsyyntyneenä Pubiin. Kunnes kuuli oudon kimeän äänen kutsuvan häntä nimeltä. Se oli Roman, joka oli vihainen Katelle. Roman oli nähnyt kun Kate oli vakoillut Samia. Kate päätti tilata pari olut-tuoppia hillitäkseen Romanin. Mutta Roman lähti juoksuaskelin Katen perään, kehottaen Katea pysähtymään. Kate riuhtoi käsillään ja huitaisi vastaan tulevaa Shawnia naamaan. Shawn suivaantui ja kamppasi Katen.Tästä Kate suuttui, ja katsoi Shawnia murhaavasti. Hänellä oli laukussaan ase, jonka hän oli varastanut Johnilta. Hän meinasi ottaa sen esiin, mutta päätti hillitä itsensä. Sami oli, kumminkin Katen takana ja sanoi "Köh köh" Kate kääntyi ja Sami läpsäisi Katea. Kate "Mistä hyvästä tuo oli?" "Minun ei tarvitse selitellä tekemisiäni sinulle senkin haaskalintu," tokaisi Sami joka kihisi kiukusta Katea kohtaan. -Itse olet senkin... senkin.. pahanilmanlintu ! Kate ärjyi ja hyppi tasajalkaa. Roman juoksi paikalle: "Mitäs täällä on meneillään?". Sami, kuten hänelle tyypillistä oli, syytti heti Katea. "Tämä rakas vaimosi tässä läpsäisi minua äsken! hän kirkui. "Ei Kate sitä tahallaan, sinä tietysti aloitit!" Roman sanoin ja läpsäisi Samia. Sami katsoi Romania hölmistyneenä ja itkien lähti juoksemaan ulos. Silloin John saapui paikalle. Hän oli nähnyt kaiken. "Tuo nyt on liikaa, että isä lyö omaa lastaan!" hän huudahti. "Älä sinä ala neuvomaan minua, miten lastani kasvatan", Roman karjui.
"Hah. Miksi en? Olen miljoona kertaa parempi isä kuin sinä.", John karjui takaisin.
Roman yritti huitaista Johnia nyrkillään, mutta tämä väisti sen hyvin taidokkaasti. Romanin lyönti osui kuitenkin taistelua katsomaan tulleeseen Kateen. Kate kaatui maahan eikä noussut ylös. John ja Roman katsoivat ensin Katea ja sitten toisiaan kauhistuneena. Sitten John ryntäsi maassa makaavan Katen luo ja kokeili pulssia. Roman katsoi vierestä vaivaantuneena eikä viitsinyt sanoa enää mitään. Marlena saapui paikalle ja ihmetteli mitä oli tapahtunut.
Kuva
Not all those who wonder are lost / http://glawar.tumblr.com
Avatar
Nasu
Uusi asukas Salemissa
Uusi asukas Salemissa
 
Viestit: 245
Liittynyt: 14 Syys 2007, 15:58
Paikkakunta: Tampere

EdellinenSeuraava

Paluu Pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron