Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

Yleistä keskustelua sarjasta

Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja talitintti » 04 Syys 2009, 22:27

Näin mintenkään sormea minnekään suuntaan osoittamatta esitän kysymyksen, pitääkö näyttelijän olla komea tai kaunis? Jotenkin tuntuu, että yleisetikin näyttelijöistä se ensimmäinen kommentti on "no kun se on niiiin komea" tai sarjasta/elokuvasta saa kuulla kommentteja "kun siinä on se äärettömän komea mies". Onko sillä oikeasti mitään väliä? Kerro mielipiteesi ja perustele ihmeessä mielipidettäsi. Jokaisella on tietysti asiasta oma mielipide, joten annetaan jokaisella olla se oma mielipide, eikös joo.

Minä olen itse miettinyt tätä jo aika pitkään ja tullut siihen tulokseen, että minulle on aivan yksi hailee minkä näköinen mies tai nainen siellä ruudun toisella puolella palloilee kunhan hän osaa näytellä, olla luonnollinen kameran edessä ja eläytyä rooliinsa. Vaikka näyttelijä olisi kuinka komea tahansa, mutta hänen näyttelemisensä on tasoa Salkkareiden Nikon (teini näyttelijä), niin en minä sitä kauaa jaksa katsoa. Minusta tuntuu aikalailla pinnalliselta arvostella näyttelijöitä heidän ulkonäkönsä mukaan ja pahimmassa mahdollisessa tapauksessahan näyttelijän roolisuorituksia saatetaan arvottaa sen perusteella, että hänen ulkonäkönsä nyt ei satu miellyttämään.

Kuitenkin saippuasarjoissa, ja muutenkin tv-sarjoissa, katsotaan aikalailla ulkonäköä ja naiset vamrasti käyvät paljon kauneusleikkauksissa korjauttamassa itseään, eikä varmasti kellään ole missään yhtään ylimääräistä kiloa. Eli esimerkiksi Päikkäreissä ei taida pahemmin olla ketään näyttelijää, joka olisi todella luotaan pois työntävän näköinen. Tietyti jokaiseen sarjaan kuuluu se "nörtti-luuseri-hyljeksitty" -kategoriaan kuuluva hahmo, joita kyllä löytyy Päikkäreistäkin. Minä en henk.koht. voi väittää, että Nickin näyttelijä olisi mitenkään ruma, vaikka sarjaan tullessa hän oli juuri se nörtti ja luuseri, hän on omalla tapaansa hyvinkin komea ihminen. Naisten kauneusleikkauksista täällä foorumilla on taidettu jo aiemminkin keskustella, mutta harva naisista näyttää ikäiseltään. Tai ainakin minä toivoisin vanhentuvani yhtä hitaasti kuin nämä näyttelijät. Alice taitaa olla ainut joka oikeasti on vanhan näköinen, mutta hänkin on vanhentunut arvokkaasti.

Kuitenkin onhan se pakko tietysti myöntää, että tuleehan sitä tietysti katsottua myös näyttelijöiden ulkonäköä, mutta ei se ole kaikki kaikessa. Luontevuus ja eläytyminen sekä se millainen hahmo on ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin se millainen adonis siellä pyörii.
Viimeksi muokannut talitintti päivämäärä 04 Syys 2009, 22:40, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja Ejfan » 04 Syys 2009, 22:39

No, jaa on kiva, että sarjassa on muutama komea mies, mutta se olisi aika tylsää, jos kaikki olisivat hyvän näköisiä ja tietysti näyttelijän taidot ratkaisevat. Esim Thaao Penghlis ei ole mitenkään komea, mutta on aivan hurmaava persoona ja todella lahjakas näyttelijä, kun taas Galen Gering on aika komea, mutta aika yksinkertainen näyttelijä. Jos James Scott olisi huono näyttelijä, EJ ei olisi lempi hahmoni, koska täydellinen ulkonäkö ei riitä !
Kuva
Avatar
Ejfan
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 5967
Liittynyt: 04 Tammi 2009, 21:39
Paikkakunta: Helsinki
Lempihahmo(t): EJ,Sami, John, Marlena, will, Sonny
Lempipari(t): EJami, J&M

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja talitintti » 04 Syys 2009, 22:44

Ejfan kirjoitti:Jos James Scott olisi huono näyttelijä, EJ ei olisi lempi hahmoni, koska täydellinen ulko näkö ei riitä !


Olet tässä aivan oikeassa. Itsehän pidin jopa EJ:stä kun hän tuli sarjaan, mutta ihastukseni hahmoon haihtui, koska hahmosta muovautui sellainen, josta en vain pitänyt. Tästä tuli kuitenkin mieleen yksi asia minkä unohdin mainita, eli se miksi itse kiinnitin Jamesin tultua sarjaan häneen huomiota oli hänen aksenttinsa. Itse olen aivan polvet vetelänä brittiaksenttia puhuviin miehiin (Hugh Grant *huokaus*). Muita heikkouksia ovat italialaiset ja urheilijat, mutta niihin nyt on ehkä turha mennä niin, että pidetään keskustelu sentään edes vähän aiheessa. :)
Kuva
Avatar
talitintti
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3284
Liittynyt: 06 Maalis 2007, 23:02
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Lempihahmo(t): Sami, Mimi, Rex ja Lucas
Lempipari(t): Lumi, Remi, Shimi

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja Lovers » 04 Syys 2009, 23:08

Eipä oikeastaan. Se on pääasia, että miten hyvä kukin on roolissaan. James osaa näytellä todella hyvin pahaa ja hyvää, mikä kertoo, että hän on hyvä näyttelijä. Se on vain plussaa se ulkonäkö, mutta ei välttämätön. Niin kuin tosi elämässä tapaa komeita/kauniita ihmisiä, kun heidän kanssaan on jutellut huomaa ettei tuo niin kamalan komea olekkaan ja sitten näkee tavallisen näköisen miehen ja tutustuu ihmiseen niin, voi huomata miten komea/kaunis ihminen onkaan. Olen monta kertaa huomannut komean miehen ja kun se on sitten avannut sen suunsa se on pilannut koko homman. Pelkkä ulkönä ei vie pitkälle, sen saa huomata hyvin pian. Ihmisen sisin on se tärkein :D
Kuva]
Avatar
Lovers
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1849
Liittynyt: 30 Tammi 2009, 13:54
Lempihahmo(t): EJ,Mel, Dan, Philip ja Nate
Lempipari(t): Bope,EJami,Danloe

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja DHfan » 05 Syys 2009, 13:46

Ulkonakö ei todellakaan ole tärkeintä, vaan näyttelijän kyvyt. Tässä ottaisin (vaihteeksi) esimerkikseni suosikkinäyttelijäni eli Deidre Hallin (Marlenan). Minusta on sääli, että hän ei ole päättänyt vanheta arvokkaasti, mutta ymmärrän kanssa että Hollywoodin paine on kova. Rakastuin kuitenkin Marlenan hahmoon Deidren näyttelijänlahjojen myötä. Kukaan muu ei saa sydäntäni särkymään itkukohtauksissa yhtä hyvin kuin hän. En kylläkään voi nyt puhua nykyisistä jaksoista, koska hänen kykyjään ei käytetä niissä hyödyksi alkuunkaan, vaan kohtaukset, jotka takasivat Marlenan/Deidren paikan sydämessäni kuvattiin jo vuosikymmeniä sitten. Esimerkkejä näkyy aika paljonkin musiikkivideossa, jonka tein viikko sitten: http://www.youtube.com/watch?v=BmoUNpnQ ... annel_page
Avatar
DHfan
Dimeroiden kätyri
Dimeroiden kätyri
 
Viestit: 1575
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja Mosse » 05 Syys 2009, 14:05

Ei tarvitse. Ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, osaako joku näytellä vai ei. Harmi vain, että varsinkin Hollywoodissa ulkonäköpaineet ovat kovat eikä amerikkalaisissa sarjoissa juuri näy tavallisen näköisen ihmisiä. Sarjojen hahmot ovat aina tällingissä aamusta iltaan, ihmiset eivät vanhene ja "köyhätkin" tallustelevat ympäriinsä merkkivaatteissa. Näyttelytaitojen pitäisi olla etusijalla rooleja jaettaessa ja ulkonäkö voi sitten olla plussaa.
Kuva
Avatar
Mosse
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2953
Liittynyt: 04 Tammi 2007, 15:10

ViestiKirjoittaja HEIDI » 08 Syys 2009, 13:15

DHfan kirjoitti:Ulkonakö ei todellakaan ole tärkeintä, vaan näyttelijän kyvyt. Tässä ottaisin (vaihteeksi) esimerkikseni suosikkinäyttelijäni eli Deidre Hallin (Marlenan). Minusta on sääli, että hän ei ole päättänyt vanheta arvokkaasti, mutta ymmärrän kanssa että Hollywoodin paine on kova. Rakastuin kuitenkin Marlenan hahmoon Deidren näyttelijänlahjojen myötä. Kukaan muu ei saa sydäntäni särkymään itkukohtauksissa yhtä hyvin kuin hän. En kylläkään voi nyt puhua nykyisistä jaksoista, koska hänen kykyjään ei käytetä niissä hyödyksi alkuunkaan, vaan kohtaukset, jotka takasivat Marlenan/Deidren paikan sydämessäni kuvattiin jo vuosikymmeniä sitten. Esimerkkejä näkyy aika paljonkin musiikkivideossa, jonka tein viikko sitten: http://www.youtube.com/watch?v=BmoUNpnQ ... annel_page


Olen samaa mieltä. Deidre Hall on myös minun lemppari. :D
Kuva
Avatar
HEIDI
Kiriakisien omaisuuden perijä
Kiriakisien omaisuuden perijä
 
Viestit: 3292
Liittynyt: 07 Elo 2008, 23:08
Paikkakunta: Vaasa

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja Cassieback » 28 Syys 2009, 16:01

Ei välttämättä tarvitse olla mikään erityisen kaunis/komea. Loppujen lopuksi sillähän ei ole mitään väliä, että minkänäköinen henkilö siellä näyttelee (onko hänellä esim. ryppyjä), kunhan tämä osaa näytellä. Muakin häiritsee se, että hahmot on aina aamusta iltaan juuri laittautuneita, esimerkiksi (nyt Suomen jaksoissa) Belle siellä saarella on muka aina täysin hiukset laitettuina ja meikit viimeisen päälle. Siinäkin jaksossa joskus vähän aikaa sitten, jossa Belle sanoo ettei ole käynyt suihkussa pitkään aikaan, niin oikeasti hän näyttää siltä kuin olisi just tullut jostain kauneushoitolasta... Pieni hyvä sentään (hetken kun jo ehdin pelätä), että Willoiw:n ollessa siellä vankilassa (suomen jaksot) niin sillä ei ole meikkejä ja mahtavia kampauksia. Onneksi.
EJami is destiny
Cassieback
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 22
Liittynyt: 19 Heinä 2009, 21:19

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja Catnip » 05 Helmi 2010, 14:54

Ei tarvitse olla mitenkään erityisen komea/kaunis. Onhan se plussaa, ja mukavampi katsella kauniita ihmisiä, mutta liika täydellisyys ei ole enää yhtään kivaa katseltavaa. Ja on ihana nähdä sellasia pieniä "epäkohtia" näyttelijöissä, se tekee heistä vaan parempia ja kauniimpia. Eipä Päikkäreissä ole ketään kovin luotaantyöntävän näköistä tyyppiä
Avatar
Catnip
Kahvilla Java Cafessa
Kahvilla Java Cafessa
 
Viestit: 43
Liittynyt: 01 Marras 2009, 00:19

Re: Pitääkö näyttelijän olla komea/kaunis?

ViestiKirjoittaja Shelle` » 17 Marras 2012, 22:15

Mosse kirjoitti:Ei tarvitse. Ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, osaako joku näytellä vai ei. Näyttelytaitojen pitäisi olla etusijalla rooleja jaettaessa ja ulkonäkö voi sitten olla plussaa.
Olen samaa mieltä :)
Kuva
Avatar
Shelle`
Yksi Hortoneista
Yksi Hortoneista
 
Viestit: 7699
Liittynyt: 26 Kesä 2008, 14:34
Paikkakunta: Lahti
Lempipari(t): Shelle, Lumi, Bope, Jarlena


Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron